Rapakon takana sanotaan: An apple a day keeps the doctor away. Eli omppu päivässä pitää lääkärin loitolla. Mulle olis siis tervettä elämää tarjolla vielä pitkääääääään:)
Viime vuonna leikkasimme rajusti kaikki seitsemän omenapuutani eikä satoa juurikaan tullut. Tämä vuonna asia sitten korjaantui ja satoa tuli ja tulee yli äyräiden. Olen jo keittänyt aika päivää sitten omenahilloa pakastimen täyteen. Uuniomenoihin kyllästyin jo kuukausi sitten, mutta kohta alkais uudelleen maistua. Lingolla olen laskenut tuoremehua niin, että vaaka-asentoon asettautuessa valuu korvista ulos. Omenapiirakoita olen leiponut lukuisia eikä yhdenkoon sukkahousut pian enää mahdu, vaan pitää alkaa metsästämään kahdenkoon sukkahousuja.
Kuva yläpuolella kertoo tilanteen. Keräsin mammalle pussillisen omenia tämän puun alta. Keräämisen jälkeen näytti tasan samalta, unfortunately. Vieressä on neljä puuta lisää, joista onneksi kaksi on talviomenia. Eli tuottavat satoa vasta ihan syksyn lopussa. Ehtii vähän vetää henkeä ja lepuuttaa hermoa. Mutta kohta kai niitä vois alkaa paketoida sanomalehteen ja varastoida autotalliin.
Tänne muuttaessani olin aivan täpinöissäni, koska mulla oli seitsemän omenapuuta. Seitsemän! Sehän on onnenlukukin. Ja minä NIIN rakastan omenia. Kilttinä tyttönä aloin hoitamaan vanhoja omenapuitani kuin pikkulapsia, tarjoilin niille koko perimätietoni omenapuiden sielunelämästä. Ja Pauli-pappa siis leikkasi taidokkaasti viime vuonna kaikki puut sateenvarjoiksi, joista voi heitellä karvalakkia läpi. Niin neuvoo vanha kansa. Pauli-pappa leikkasi tänä keväänä myös kaikki vesioksat pois, sillä niitä tuli valtavasti pitkin kesää, ja riitti tämän vuoden kevääseen asti, vaikka viime kesänä itsekin niitä napsin. Viime ja tänä vuonna kitkin aluset, haketin oksasilpusta komiat kakkuset juurelle ja lannoitin koko latvuksen alalta. Tänä keväänä sitten seurasin topakasti kukintaa ja pörriäisiä. Kyselin säännöllisin väliajoin kuulumisia ja ihastelin kukkia. Vannoin jopa kastelevani puita heti, jos raakileita alkaa tippuilla. No ei onneksi tarvinnu, sadetta piisasi. Ja nyt puskee satoa niin, että en tiedä pitäskö tässä itkeä vai nauraa. Mutta kyllä mä tyytyväinen olen - ajatteles jos omenasatoni olis jäänyt laihaksi kaiken tämän vaivan jälkeen. Kyllä itkettäis.
Lopuksi mulla olisi jollekin viisaammalle kysymys: mitä lajiketta nämä puut ovat, siis ylimmäinen ja alimmainen kuva? Mulla on yksi valkeakuulas ja yksi Åkerö, sen verran olen saanut selville. Loput viisi puutani selviävät varmaan nekin ajallaan.
 |
| Taas tippui omenaa maahan mahan täydeltä. |
Viime vuonna leikkasimme rajusti kaikki seitsemän omenapuutani eikä satoa juurikaan tullut. Tämä vuonna asia sitten korjaantui ja satoa tuli ja tulee yli äyräiden. Olen jo keittänyt aika päivää sitten omenahilloa pakastimen täyteen. Uuniomenoihin kyllästyin jo kuukausi sitten, mutta kohta alkais uudelleen maistua. Lingolla olen laskenut tuoremehua niin, että vaaka-asentoon asettautuessa valuu korvista ulos. Omenapiirakoita olen leiponut lukuisia eikä yhdenkoon sukkahousut pian enää mahdu, vaan pitää alkaa metsästämään kahdenkoon sukkahousuja.
 |
| Omenankeruun jälkeen. |
Kuva yläpuolella kertoo tilanteen. Keräsin mammalle pussillisen omenia tämän puun alta. Keräämisen jälkeen näytti tasan samalta, unfortunately. Vieressä on neljä puuta lisää, joista onneksi kaksi on talviomenia. Eli tuottavat satoa vasta ihan syksyn lopussa. Ehtii vähän vetää henkeä ja lepuuttaa hermoa. Mutta kohta kai niitä vois alkaa paketoida sanomalehteen ja varastoida autotalliin.
 |
| Talviomenapuu. |
Tänne muuttaessani olin aivan täpinöissäni, koska mulla oli seitsemän omenapuuta. Seitsemän! Sehän on onnenlukukin. Ja minä NIIN rakastan omenia. Kilttinä tyttönä aloin hoitamaan vanhoja omenapuitani kuin pikkulapsia, tarjoilin niille koko perimätietoni omenapuiden sielunelämästä. Ja Pauli-pappa siis leikkasi taidokkaasti viime vuonna kaikki puut sateenvarjoiksi, joista voi heitellä karvalakkia läpi. Niin neuvoo vanha kansa. Pauli-pappa leikkasi tänä keväänä myös kaikki vesioksat pois, sillä niitä tuli valtavasti pitkin kesää, ja riitti tämän vuoden kevääseen asti, vaikka viime kesänä itsekin niitä napsin. Viime ja tänä vuonna kitkin aluset, haketin oksasilpusta komiat kakkuset juurelle ja lannoitin koko latvuksen alalta. Tänä keväänä sitten seurasin topakasti kukintaa ja pörriäisiä. Kyselin säännöllisin väliajoin kuulumisia ja ihastelin kukkia. Vannoin jopa kastelevani puita heti, jos raakileita alkaa tippuilla. No ei onneksi tarvinnu, sadetta piisasi. Ja nyt puskee satoa niin, että en tiedä pitäskö tässä itkeä vai nauraa. Mutta kyllä mä tyytyväinen olen - ajatteles jos omenasatoni olis jäänyt laihaksi kaiken tämän vaivan jälkeen. Kyllä itkettäis.
Lopuksi mulla olisi jollekin viisaammalle kysymys: mitä lajiketta nämä puut ovat, siis ylimmäinen ja alimmainen kuva? Mulla on yksi valkeakuulas ja yksi Åkerö, sen verran olen saanut selville. Loput viisi puutani selviävät varmaan nekin ajallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti