Vanhassa vara parempi. Hain kaupasta tukevia omenalaatikoita, käärin talviomenat sanomalehteen
yksitellen ja ladoin kerroksittain pahvilaatikkoon. Maakellari olis tietty
paras, mutta sitä mulla ei ole, joten autotalli saa kelvata. Talven mittaan voin fiilistellä mennyttä kesää ja mussuttaa omia omenoita. Lähiruokaa. Luomuakin, kiitos teille kanat!
Tässä on kuva omenapuusta. Olen ristinyt sen
osuvasti talviomenapuuksi. Näitä veijareita mulla on kaksi. Siksi veijareita, että
alkukesästä vielä tuumailin, ettei puista ole mihinkään: hitaasti
kypsyy ja surkean pientä hedelmää… Mutta niin vain kesän ja erityisesti
loppusyksyn mittaan omenat kasvoivat kokoa ja niistä tuli oikein hyvän
kokoisia. Lajikkeesta ei obviously ole tietoa, joten jos joku tunnistaa, niin kertoa saa
mieluusti. Viimeiset omenat poimin juuri ennen pakkasöitä.
Lykkäsin omenat autotallin pimeimpään peränurkkaan. Siellä laatikkopino nyt odottaa, kunnes omenanhimo iskee. Tai hiiret, mutta se onkin sitten harmillisempi juttu. Täytyy käydä tarkkailemassa tilannetta. Jännittää nähdä, miten vanha konsti toimii. Yleensä ne kyllä toimivat paremmin kuin uudet. Mutta niitä ei käytetä, kun ne ovat niin vaatimattomia ja epäteknisiä (ei tarvitse ostaa mitään sähköllä toimivaa vempelettä) ja täydellisen trendittömiäkin...
P.s. Nyt on jo joulu mennyt ja omenat voivat hyvin. Joka ikinen. Ei ole vielä omenanhimo iskenyt. Syksyllä tuli kiintiö mitä ilmeisemmin todella täyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti