Maurin ja Päivin makea vadelmaunelma

Suurten tekojen takana on aina rakkaus. Ainakin jaloilla ihmisillä. Mä tein suuren teon, mutta sen takaa ei löytynyt rakkautta. Mulla oli mielen päällä ärtymystä, syyllisyyttä aiheuttavaa huonoa omatuntoa laiskuuden takia, jopa jonkin asteista vihaa (ainakin rikkaruohoja kohtaan) ja kaikkea tommosta negatiivista kuonaketta. Kyse ei onneksi ollut maailmanrauhasta vaan vatturyteiköstä. Se on tökkinyt mua kaksi kesää ja nyt se sai köniinsä!

Kun homma on nyt valmis, osaan nauttia siitä täysin siemauksin ja olla tyytyväinen. Ja kokea sitä suurta rakkautta. Mutta niin kauan kuin homma on kesken, se painaa mua enkä pysty relaamaan. Ihmisen pitäisi myös osata olla armollinen itselleen ja siinä mulla on kovasti opettelemista.

Ostin viisi astiataimea Maurin makeaa, puutarhaturvetta ja kuorikatetta. Tukikehikko vadelmapenkille on myös tarkoitus rakentaa, mutta sillä ei ole vielä kiirettä.

Suunnitelma oli sellainen, että meinasin siirtää vanhat vatut yhteen penkkiin tuonne muinaisen vattupenkin kauimmaiseen päähän. Siirretyn vatturyteikön tilalle on tarkoitus tulla kasvulava kurpitsoille ja vesimelonille. Uudet vatut pääsevät kokonaan uuteen penkkiin, josta tulee noin kolme metriä pitkä.

Mutta kuten yleensäkin, eihän se homma noin mennyt. Mä tempaisin kaikki vanhat vatut mäkeen, kitkin maan ja ei kun ruohonleikkurilla sileeksi. Johan tuli siistiä jälkeä ja hermot säästyi! Ruohonleikkuri on mainio peli. Mulla on biosilppuava malli, joten leikkuujätettä ei kerry katteeksi kasvimaalle kuin sen verran, mikä irtoaa leikkurin pohjasta jokaisen käyttökerran jälkeen. Isä vuoli mulle sopivan kepukan, jolla on hyvä kaapia leikkurin pohja puhtaaksi ja sanoi, että putsaa tyttö pohja aina joka kerran jälkeen. Sieltä irtoaa kevyesti lasten ison leikkiämpärillisen verran tavaraa. Sitä alan nyt kiikuttamaan kasvihuoneeseen kurkuille ja tomaateille. Ja myöhemmässä vaiheessa myös avomaankurkuille. Nyt ne ovat vielä kasvamassa kasvihuoneessa parvekelaatikossa. Ens viikonloppuna voisin istuttaa ne ulos omaan kasvulavaansa. Siinä ne viime vuonna tuottivat ihan kelpo sadon. Se oli hyvä konsti ja hyvä paikka – sama meno jatkukoon tänä vuonna.

Maan muokkaaminen ja kitkeminen oli ihan yhtä tappista duunia kuin se aina on. Mihin se siitä jalostuisi. Vähän kuin ois joutunut rangaistusta kärsimään. Mutta hei, löytyipähän tosi muhevia onkimatoja. Perattuun maahan sekoitin ison säkillisen kasvuturvetta. Luonnossa vattu ei kasva rehevän kosteassa, matoisessa savimultamaassa. Joten aattelin, että köyhdytän ja kuivatan maaperää sekoittamalla siihen turvetta. Taimien istutuskuoppiin nakkasin mitä lie lannotetta punasesta pöntöstä ja vettä päälle. Punaiselle hollantilaiselle se ainakin toimi. Marjaa pukkaa.

Viime kesänä istutettu Punainen hollantilainen.

Uusi vatukko on nyt tässä. Astiataimet ehtivät istutusta odotellessaan kasvaa jo mukavasti ruukuissaan. Seuraavaksi pitää värkätä tukikehikko vatukolle, mutta eipä ole hoppua sen kanssa. Täytyy vähän huilata välissä.

Satoa ei liene odotettavissa tänä kesänä, sillä vattu on kaksivuotinen. Ensimmäisenä vuonna kasvaa varsi, johon toisena vuonna tulee marjat. Kolmantena vuonna varsi kuulema pitäis leikata pois, mutta enpä nyt tiedä... Katellaan... Kun just vasta istutin.

Paljon työtä upposi tuohon vatukkoon. Ruoho on ruudutettu pistolapiolla pikkupaloiksi ja siirretty pois. Maa on käännetty ja perattu about 40 sentin syvyydeltä. Sen perusteellisemmin en olis osannut tätä hommaa tehdä, joten olen tosi tyytyväinen tähän lopputulokseen. Nyt vaan Maurin makea, alapas tuottaa Päiville sitä vadelmaunelmaa:)

Tässä bonuksena vielä pari kuvaa puutarhasta.

Tuulilta saamani lipstikka viihtyy kompostin kupeessa.

Polka kukkii jo.

Kasvihuonekurkku Futura F1 .

Puutarhassa kaikki hyvin. Tästä on hyvä jatkaa. Mitäköhän sitä seuraavaksi tekis? Sen kasvulavan kurpitsoille? Viimeistelisi mansikkamaan laidat? Puutarhapöydälle liuskekivistä pation? Tai ostais ensin sen puutarhapöydän? Tai jos vaan ottais lasillisen punaista virvoketta:)