Vappuna olin Pekingissä ja pääsin ihailemaan taivaallisen upeaa kirsikkapuiden kukintaa. Vanhin tyttäreni oli Beijing Foreign Studies Universityssä vaihdossa. Ihastuin oitis kukkiviin kirsikkapuihin. Ja pioheihin olen jo ihastunut aiemmin. Kiinan keisarilla oli komeammat pionit kuin mulla - pakko myöntää. Kiinan keisari tosin on jo historiaa, mutta pionit Kesäpalatsissa voivat puuhkeasti. Se olikin ainoa paikka Pekingissä, missä näin pioneja.
Ja kirsikkapuut. Niitä riitti. Oli keltaisia, vaaleanpunaisia, pinkkejä, kerrannaiskukkaisia, yksinkertaisia ja jos vaikka mitä. Kirsikkapuut kasvoivat villinä Kiinan muurin ympäristössä karussa vuoristossa ja koko seutu kukki valkoisenaan. Täällä kotimaassa sanoivat yhdellä puutarhalla, että kirsikka vaatii paksun, hyvän puutarhamullan. Kirsikkapuun tuotekortissa taas sanottiin, että hiekansekainen maa. Tiedä sitten, millaisessa maaperässä kirsikka menestyy.
Ostin kaksi kirsikkapuuta. Toinen on sikkolan, toinen asikkalan. Juurelle istutin tulppaaneja ja lumikelloja. Keväällä alan jännittää kukkaloistoa! Vielä tässä syksyn mittaan laitan puuntaimille tukikepit, kaksi rungon molemmin puolin ja nauhalla kiinni. Ja jos vielä löydän lisää pikkusydäntä vanhasta paikasta, niin taidanpa laittaa sitä kirsikkapuiden juurelle, koska tulppanin varret jäisivät sen alle siististi piiloon.
Kirsikkapuiden ja tuija-aidan väliin jää perennapenkki, joka on levinnyt turhan leveälle. Perennapenkin viertä kulkee liuskekivipolku, joka osittain hautautuu pursuavien perennojen alle. Perennapenkki tulee tässä syksyn mittaan kokemaan 'leikkauksia, supistuksia ja sopeuttamista' - viimeaikaista tv-uutisointia siteeratakseni. Säästökuurin tavoitteena on karsia turhat rönsyt pois ja hyödyntää jäljelle jäävien parhaat puolet. Pari päivää sitten jo aloittelin: kaivoin kaksi vuohenkellopuskaa pois, perkasin peippiä vähemmäksi ja manasin angervoja - seuraavaksi pitäisi kaivaa ne ylös. Ne ovat suuria ja kukkivat komeasti, joten taidan säästää ne ja siirtää aidan toiselle puolelle.
Tästä tulppaanipussin värimaailmasta tykkäsin. Jos todella saan aikaiseksi perata tuon varjoperennapenkin, tuuppaan sinnekin tulppaaneja.
Oletettavasti kirsikkapuiden kukinta ei vielä ensi keväänä häikäise, mutta eipä se mittän - mulla on aikaa odotella. Pulahdin nimittäin Styx-virrassa. Se pulahdus toi mulle nuoruuden, terveyden ja haavoittumattomuuden. Jumalatar Thetis kastoi poikansa Akillleen samaisessa virrassa, koska halusi pojastaan haavoittumattoman. No, siinä kävi käpysesti, kun nuoli osui Akilleen kantapäähän, josta Thetis piti poikaa kiinni kastaessaan hänet jokeen. Mä vedin varman päälle ja pulahdin humps-sukkeliin ja pysyttelin siellä pitkään. Niin pitkään, että luin kaupan päälle pienen rukouksen. Joki on nykyään nimeltään Acheron ja erittäin suosittu matkailukohde kreikkalaisten keskuudessa. Jos ei siellä valtion talous kukoista, niin antiikin jumalatarut kyllä. Johonkin pitää voida uskoa:)
Alla olevassa kuvassa joki ei näytä oikein miltään. Mutta kun sitä kahlaa, ui syvien virtapaikkojen ja kapeiden pystysuoraan nousevien jyrkänteiden ja vuorensolien läpi, saa aivan toisen käsityksen joen voimasta ja hengestä. Joessa tarpominen oli työlästä, mutta palkitsevaa. Kameraa ei voinut pitää mukana, koska monin paikon virta oli niin kova, että piti tarkkaan valita reitti ja uintiosuuksissa todellakin tarvitsi molempia käsiä. Vesi jokeen tulee ylhäältä vuoristosta ja on kylmää, suorastaan hyistä tuossa alhaalla. Onneksi vesi sen verran lämpeni 2,5 kilometrin kahluumatkalla, että nilkkasärky lakkasi. Jalat olivat paluumatkalla kuitenkin jo ihan kohmeessa. Iho viileni niin, että meni ainakin tunti, ennen kuin alkoi tulla lämmin. Olimme elokuun loppupuoleslla reissussa Pargassa, jossa oli paikallistenkin muukaan liian kuuma, poikkeuksellisen lämmintä.
Syksyn tuloon liittyy aina haikeutta. Krysanteemit ovat viimeisiä kukkijoita pelargonioiden kanssa. Viimeiset nurmikon paikkaukset on hyvä tehdä syksyllä. Aivan viimeiseksi syksyllä kippaan kukkaruukkujen mullat nurmikolle sinne, missä olisi hieman tasoitettavaa - ja nurmikkosiementä päälle. Aina löytyy joku kohta, jota parannella. Pergolan tolppia vasten kasvava säleikkövilliviini saa upean syysvärin. Syysasteri kukkii. Ja pikkusydän kukkii yhä. Se on ollut samassa jonossa, kuin meidän edellinen kani, joka eli 13 vuotiaaksi: elinvoimaa piisaa. Pikkusydän on kukkinut aivan alkukesästä saakka uupumatta. En tiennytkään, että se on niin mainio ja pitkään kukkiva tapaus. Edellisessä kasvupaikassaan se kukki muutaman kukan ja lysti kesti korkeintaan pari viikkoa. Viime syksynä pistin sen palasiksi ja reunustin tämän perennapenkin toisen puolen taimenpalasilla.
Tätä syysauringon lämpöä ja loistetta haluaisin säilöä talven varalle. Joka sen reseptin keksii, ansaitusti rikastukoon: )
Ja kirsikkapuut. Niitä riitti. Oli keltaisia, vaaleanpunaisia, pinkkejä, kerrannaiskukkaisia, yksinkertaisia ja jos vaikka mitä. Kirsikkapuut kasvoivat villinä Kiinan muurin ympäristössä karussa vuoristossa ja koko seutu kukki valkoisenaan. Täällä kotimaassa sanoivat yhdellä puutarhalla, että kirsikka vaatii paksun, hyvän puutarhamullan. Kirsikkapuun tuotekortissa taas sanottiin, että hiekansekainen maa. Tiedä sitten, millaisessa maaperässä kirsikka menestyy.
 |
| Pekingissä. |
Ostin kaksi kirsikkapuuta. Toinen on sikkolan, toinen asikkalan. Juurelle istutin tulppaaneja ja lumikelloja. Keväällä alan jännittää kukkaloistoa! Vielä tässä syksyn mittaan laitan puuntaimille tukikepit, kaksi rungon molemmin puolin ja nauhalla kiinni. Ja jos vielä löydän lisää pikkusydäntä vanhasta paikasta, niin taidanpa laittaa sitä kirsikkapuiden juurelle, koska tulppanin varret jäisivät sen alle siististi piiloon.
Kirsikkapuiden ja tuija-aidan väliin jää perennapenkki, joka on levinnyt turhan leveälle. Perennapenkin viertä kulkee liuskekivipolku, joka osittain hautautuu pursuavien perennojen alle. Perennapenkki tulee tässä syksyn mittaan kokemaan 'leikkauksia, supistuksia ja sopeuttamista' - viimeaikaista tv-uutisointia siteeratakseni. Säästökuurin tavoitteena on karsia turhat rönsyt pois ja hyödyntää jäljelle jäävien parhaat puolet. Pari päivää sitten jo aloittelin: kaivoin kaksi vuohenkellopuskaa pois, perkasin peippiä vähemmäksi ja manasin angervoja - seuraavaksi pitäisi kaivaa ne ylös. Ne ovat suuria ja kukkivat komeasti, joten taidan säästää ne ja siirtää aidan toiselle puolelle.
Tästä tulppaanipussin värimaailmasta tykkäsin. Jos todella saan aikaiseksi perata tuon varjoperennapenkin, tuuppaan sinnekin tulppaaneja.
Oletettavasti kirsikkapuiden kukinta ei vielä ensi keväänä häikäise, mutta eipä se mittän - mulla on aikaa odotella. Pulahdin nimittäin Styx-virrassa. Se pulahdus toi mulle nuoruuden, terveyden ja haavoittumattomuuden. Jumalatar Thetis kastoi poikansa Akillleen samaisessa virrassa, koska halusi pojastaan haavoittumattoman. No, siinä kävi käpysesti, kun nuoli osui Akilleen kantapäähän, josta Thetis piti poikaa kiinni kastaessaan hänet jokeen. Mä vedin varman päälle ja pulahdin humps-sukkeliin ja pysyttelin siellä pitkään. Niin pitkään, että luin kaupan päälle pienen rukouksen. Joki on nykyään nimeltään Acheron ja erittäin suosittu matkailukohde kreikkalaisten keskuudessa. Jos ei siellä valtion talous kukoista, niin antiikin jumalatarut kyllä. Johonkin pitää voida uskoa:)
Alla olevassa kuvassa joki ei näytä oikein miltään. Mutta kun sitä kahlaa, ui syvien virtapaikkojen ja kapeiden pystysuoraan nousevien jyrkänteiden ja vuorensolien läpi, saa aivan toisen käsityksen joen voimasta ja hengestä. Joessa tarpominen oli työlästä, mutta palkitsevaa. Kameraa ei voinut pitää mukana, koska monin paikon virta oli niin kova, että piti tarkkaan valita reitti ja uintiosuuksissa todellakin tarvitsi molempia käsiä. Vesi jokeen tulee ylhäältä vuoristosta ja on kylmää, suorastaan hyistä tuossa alhaalla. Onneksi vesi sen verran lämpeni 2,5 kilometrin kahluumatkalla, että nilkkasärky lakkasi. Jalat olivat paluumatkalla kuitenkin jo ihan kohmeessa. Iho viileni niin, että meni ainakin tunti, ennen kuin alkoi tulla lämmin. Olimme elokuun loppupuoleslla reissussa Pargassa, jossa oli paikallistenkin muukaan liian kuuma, poikkeuksellisen lämmintä.
 |
| Muinainen Styx-virta. |
Syksyn tuloon liittyy aina haikeutta. Krysanteemit ovat viimeisiä kukkijoita pelargonioiden kanssa. Viimeiset nurmikon paikkaukset on hyvä tehdä syksyllä. Aivan viimeiseksi syksyllä kippaan kukkaruukkujen mullat nurmikolle sinne, missä olisi hieman tasoitettavaa - ja nurmikkosiementä päälle. Aina löytyy joku kohta, jota parannella. Pergolan tolppia vasten kasvava säleikkövilliviini saa upean syysvärin. Syysasteri kukkii. Ja pikkusydän kukkii yhä. Se on ollut samassa jonossa, kuin meidän edellinen kani, joka eli 13 vuotiaaksi: elinvoimaa piisaa. Pikkusydän on kukkinut aivan alkukesästä saakka uupumatta. En tiennytkään, että se on niin mainio ja pitkään kukkiva tapaus. Edellisessä kasvupaikassaan se kukki muutaman kukan ja lysti kesti korkeintaan pari viikkoa. Viime syksynä pistin sen palasiksi ja reunustin tämän perennapenkin toisen puolen taimenpalasilla.
Tätä syysauringon lämpöä ja loistetta haluaisin säilöä talven varalle. Joka sen reseptin keksii, ansaitusti rikastukoon: )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti