Itse siemenestä kasvatettu sato palkitsee. Välillä tosin varsin laihasti, mutta toisinaan ruhtinaallisesti. Joskus homma hoituu aivan odotusten mukaisesti, vaikka useimmiten matkan varrelle mahtuu monenmoisia ylläreitä. Ja juuri nämä yllärit ovat puutarhoinnin makoisinta antia. Olisihan se todella tylsää, jos kaikki sujuisi aina täydellisen mallikkaasti. Missä olisi kokeilun, oppimisen ja ihmettelyn ilo?
Tänä vuonna satoa tuli oikein mukasvasti noin kokonaisuutena arvioiden. Tänä vuonna kokeilin ruusupapujen kasvatusta. Taimet kasvoivat siemenistä mallikkaasti. Kasvimaalla ne ehtivät viettää melkein kokonaisen yhden yön. Rusakko veteli ruusupavut parempiin suihinsa. Jätti kuitenkin noin kymmensenttisen varrentyngän ja muutamasta pisimmästä latvat, kun ei niihin yltänyt. Tökkäsin toiveikkaasti latvat maahan juurtumaan. Mutta rusakko hoiteli sitten loput. Punajuuren naatit olivat myös rusakon mieleen. Ensi vuonna rakennan aitauksen kasvimaan ympärille, verkko on jo hankittu. Satukirjojen tarinat porkkanoita syövistä pupuista taitavatkin olla silkkaa satua, sillä porkkanoihin ei rusakko kajonnut.
Avomaankurkut kasvoivat taas hyvin vakiopaikallaan. Olen säilönyt niistä raastepikkelsiä, sitä jossa on kurkkuraasteen lisäksi sipuliraastetta ja himpun paprikaa. Viipalekurkkujakin on parin talven varalle. Tsatsikia olen tehnyt monta kertaa ja lisää on tehtävä, sillä satoa pukkaa aina vaan lisää.
Semmonen töplinki kävi tänä vuonna, että ostin vahingossa karvakurkun siemeniä. Karvattomat ovat vaivattomampia.
Kuivasta kesästä johtuen sienet ovat olleet myöhässä. Olin jo katselemassa suppiksia, kun koriin päätyi kanttarellejä. No, ei paha vahinko.
Tilli. Siitä mie tykkään. Se on kuin sipuli. Sopii niin moneen. Graavilohi vaatii rutkasti tilliä suolausvaiheessa. Muutoin maku ei osu kohdalleen. Graavatessa kelpaa mainiosti varret. Tilli on ehdoton käyttöyrtti. Hölskykurkut - niitä ei voi tehdä ilman tilliä. Ja syksymmällä säilönnässä tarvii tilliä. Kokeilepa laittaa tilliä, ihan reippaasti vaan, lihapulliin. Tulee herkullisia.
Omenasato jää tänä vuonna keskinkertaiseksi. Mielestäni syynä on kuivuus ja keväinen viileys. Kevätviileä karkoitti pölyttäjät ja kuivuus tiputteli raakileita. Omenat alkoivat kasvaa kokoa vasta todella myöhään, kun kesän jälkeen tuli lopulta sateita.
Omenapiirakka on alkusyksyn herkkua. Vaniljakastiketta keitän reilusti, koska tykkään siitä niin kovin. Vaniljakastiketta oemnapiirakalla, nam.
Paprikoitakin kokeilin tänä vuonna. Kasvatin siemenestä ja hyvin onnistui. Pussissa oli kyllä punaisen paprikan kuva, mutta todella, todella hitaasti kypsyvät, vaikka ovat loistopaikalla eteläseinustalla. Kasvihuoneeseen en niitä laittanut, koska paprikoihin tulee helposti kirvoja. No, ulkosalla ei ole tullut ainuttakaan.
Tomaatit ja kasvihuonekurkut ovat kasvaneet hienosti kasvihuoneessa. Turvassa rusakolta. Toisaalta symppaan kyllä sitä rusakonpoikasta, joka tässä pörrää. Eiköhän se kuiteskin ole viaton luontokappale, joka koettaa vain selvitä hengissä. Koirakin on ihan innoissaan siitä ja nuuhkii puutarhan puolella kuono väristen. Joinain iltoina iltapissiltä palattaessa koira vetää sepelisoraisella pihateillä kohti puutarhaa niin, että sora lentää. Vähän äksöniä koirankin elämään:)
Tänä vuonna satoa tuli oikein mukasvasti noin kokonaisuutena arvioiden. Tänä vuonna kokeilin ruusupapujen kasvatusta. Taimet kasvoivat siemenistä mallikkaasti. Kasvimaalla ne ehtivät viettää melkein kokonaisen yhden yön. Rusakko veteli ruusupavut parempiin suihinsa. Jätti kuitenkin noin kymmensenttisen varrentyngän ja muutamasta pisimmästä latvat, kun ei niihin yltänyt. Tökkäsin toiveikkaasti latvat maahan juurtumaan. Mutta rusakko hoiteli sitten loput. Punajuuren naatit olivat myös rusakon mieleen. Ensi vuonna rakennan aitauksen kasvimaan ympärille, verkko on jo hankittu. Satukirjojen tarinat porkkanoita syövistä pupuista taitavatkin olla silkkaa satua, sillä porkkanoihin ei rusakko kajonnut.
Avomaankurkut kasvoivat taas hyvin vakiopaikallaan. Olen säilönyt niistä raastepikkelsiä, sitä jossa on kurkkuraasteen lisäksi sipuliraastetta ja himpun paprikaa. Viipalekurkkujakin on parin talven varalle. Tsatsikia olen tehnyt monta kertaa ja lisää on tehtävä, sillä satoa pukkaa aina vaan lisää.
Semmonen töplinki kävi tänä vuonna, että ostin vahingossa karvakurkun siemeniä. Karvattomat ovat vaivattomampia.
Kuivasta kesästä johtuen sienet ovat olleet myöhässä. Olin jo katselemassa suppiksia, kun koriin päätyi kanttarellejä. No, ei paha vahinko.
Tilli. Siitä mie tykkään. Se on kuin sipuli. Sopii niin moneen. Graavilohi vaatii rutkasti tilliä suolausvaiheessa. Muutoin maku ei osu kohdalleen. Graavatessa kelpaa mainiosti varret. Tilli on ehdoton käyttöyrtti. Hölskykurkut - niitä ei voi tehdä ilman tilliä. Ja syksymmällä säilönnässä tarvii tilliä. Kokeilepa laittaa tilliä, ihan reippaasti vaan, lihapulliin. Tulee herkullisia.
Omenasato jää tänä vuonna keskinkertaiseksi. Mielestäni syynä on kuivuus ja keväinen viileys. Kevätviileä karkoitti pölyttäjät ja kuivuus tiputteli raakileita. Omenat alkoivat kasvaa kokoa vasta todella myöhään, kun kesän jälkeen tuli lopulta sateita.
Omenapiirakka on alkusyksyn herkkua. Vaniljakastiketta keitän reilusti, koska tykkään siitä niin kovin. Vaniljakastiketta oemnapiirakalla, nam.
Paprikoitakin kokeilin tänä vuonna. Kasvatin siemenestä ja hyvin onnistui. Pussissa oli kyllä punaisen paprikan kuva, mutta todella, todella hitaasti kypsyvät, vaikka ovat loistopaikalla eteläseinustalla. Kasvihuoneeseen en niitä laittanut, koska paprikoihin tulee helposti kirvoja. No, ulkosalla ei ole tullut ainuttakaan.
Tomaatit ja kasvihuonekurkut ovat kasvaneet hienosti kasvihuoneessa. Turvassa rusakolta. Toisaalta symppaan kyllä sitä rusakonpoikasta, joka tässä pörrää. Eiköhän se kuiteskin ole viaton luontokappale, joka koettaa vain selvitä hengissä. Koirakin on ihan innoissaan siitä ja nuuhkii puutarhan puolella kuono väristen. Joinain iltoina iltapissiltä palattaessa koira vetää sepelisoraisella pihateillä kohti puutarhaa niin, että sora lentää. Vähän äksöniä koirankin elämään:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti