Istutuspöytä ja uusi perennaryhmä

Kevään haaveissani oli saada istutuspöytä. Ever since näin Espanjassa ystävälläni Sannalla sellaisen. Se olikin tosi hieno, sillä Sanna oli koristellut pöytänsä keittiöstä ylijääneillä kaakeleilla, sellaisilla espanjalais-maurilaistyylisillä sinikuviollisilla.

Kevätkiireiden keskellä googlasin kaupassa myytäviä istutuspöytiä. Mutta kaikki olivat niin pieniä ja heiveröisä, että ei tullut kauppoja. Halusin kunnollisen - tukevan, tarpeeksi ison, hylly tai kaksi saisi olla pöytälevyn alla. Sellainen 'ylätasanne' ja ripustuskoukutkin olisivat käytännöllisiä.
Marja-aronian alla mulla on jemmassa vesivaneria ja ajattelin että siitä olisi tullut hyvä pöytätaso, mutta insinööri oli sitä mieltä, että ehdottomasti paremman näköinen tulee, kun tehdään kokonaan laudasta. Ja kyllä oli hyvä että uskoin: ) Vesivaneri olisi ollut käytännöllistä muttei kaunista. Ehkä minäkin kaakeloin pöytätason? Puutarhavajassa on jemmassa kaakelia, mutta Sannan kaakeleihin verrattuna ne ei oo mitään.

Kevät- ja kesäkiireet siirsivät istutuspöydän teon alkusyksyyn, mutta mitäs tuosta - ruukkupuuhia riittää ihan loppusyksyyn asti. Ei kun peräkärry auton perään ja kohti rautakauppaa. Niin alkoi tämäkin projekti. Tai oikeastaan se alkoi siitä, kun insinööri kysyi, että minkä kokoinen tehdään ja minä vastasin, että sopivan kokoinen, semmonen että mahtuu leikkimökin seinustalle ja silmälle sopuisa. Ai miten mieluinen vastaus insinöörille... No, totta kai me sitten mitattiin, haettiin lautaa rautakaupasta ja suunnilleen sillä välin kun minä keitin pääiväkahvit, insinööri rakensi pöydän. Minä pääsin taas valttamaan. Ja siinä se nyt on - minun ikioma istutuspöytä!

Ruskoliljan, jota myös keisarinkruunuksi kutsutaan, lehtihankoihin muodostuu itusilmuja. Itusilmut, nuo mustat pippurit, muuttuvat kukinnan loputtua syyskesällä ruskeiksi. Silloin on oiva aika lisätä kasvia siemenistä. Siemenet vain laitetaan multaan ja niistä kehittyy neljässä vuodessa kukkiva mukula. Suunnittelin perustavani syksyllä uuden perennapenkin, johon ilman muuta tulee ruskoliljaa. Muita perennoja, joita ajattelin siirtää penkkiin ovat muum muassa kesäpikkusydän, ritarinkannus, varjolilja, ja syysasteri. Penkin reunoille ajattelin jonkin sortin kurjenpolvea.

Kurjenpolvia on yhtä jos toistakin lajiketta golfklubimme lukuisissa istutuksissa, joita jaksan ihastella.Täytyy keväällä lähteä puutarhalle hahmottelemaan tarjontaa. Vaikka todettakoon, että en mielelläni osta taimia, koska taimien paras hankintapaikka on kaverin piha. Silloin saa takuuvarmoja taimia, joiden kokoluokka on 'just just mahtu muovipussiin'. Parasta tietenkin on se, että kun kiertelee puutarhassa, muistaa jokaisen taimen kohdalle sen tarinan: keneltä sen sain/vaihdoin, millaiset hoito-ohjeet ystäväni antoi jne. Ja usea taimi on sellainen monennen sukupolven taimi eli kaverin äidin/mummon/tädin pihalta. Voiko taimi siitä enää upeammaksi tulla! Sellaista taimea haluaa vaalia parhaansa mukaan ja siitä voi olla ylpeä.

Tuossa alla on nyt koko komeudessaan uusi pyöreä perennapenkkini, joka näin loppysyksystä ei enää kovin hehkeältä näytä. Penkissä kasvaa suunnitelmien mukaisesti varjoliljaa, ritarinkannusta, syysasteria ja pikkysydäntä. Siihen on istutettu myös tulppaaneja, joita lisään vielä ensi viikolla. Penkin ympärille kylvetty ruoho itää jo. Keväällä se alkaa terhakasti kasvaa. Penkin ympäryksen kanttaa - se on mielestäni paras 'reunus' kukkapenkeille. Kanttaus pitää reunan siistinä, rikkaruohot pois ja mahdollistaa ruohonleikkurilla huruttelun näppärästi ympäriinsä.

Uusi perennapenkki sijaitsee puutarhapolun vieressä. Polkua pitkin kuljetaan talon ja aurinkoterassin väliä. Aurinkoterassi sijaitsee leikkimökin oikealla puolella. Paikka on aurinkoinen ja maa muheva. Toivottavasti ensi kesänä voin ihailla kukkaloistoa.

Mitä isompi omenasato, sitä vanhemmaksi elät!

Rapakon takana sanotaan: An apple a day keeps the doctor away. Eli omppu päivässä pitää lääkärin loitolla. Mulle olis siis tervettä elämää tarjolla vielä pitkääääääään:)

Taas tippui omenaa maahan mahan täydeltä.

Viime vuonna leikkasimme rajusti kaikki seitsemän omenapuutani eikä satoa juurikaan tullut. Tämä vuonna asia sitten korjaantui ja satoa tuli ja tulee yli äyräiden. Olen jo keittänyt aika päivää sitten omenahilloa pakastimen täyteen. Uuniomenoihin kyllästyin jo kuukausi sitten, mutta kohta alkais uudelleen maistua. Lingolla olen laskenut tuoremehua niin, että vaaka-asentoon asettautuessa valuu korvista ulos. Omenapiirakoita olen leiponut lukuisia eikä yhdenkoon sukkahousut pian enää mahdu, vaan pitää alkaa metsästämään kahdenkoon sukkahousuja.

Omenankeruun jälkeen.

Kuva yläpuolella kertoo tilanteen. Keräsin mammalle pussillisen omenia tämän puun alta. Keräämisen jälkeen näytti tasan samalta, unfortunately. Vieressä on neljä puuta lisää, joista onneksi kaksi on talviomenia. Eli tuottavat satoa vasta ihan syksyn lopussa. Ehtii vähän vetää henkeä ja lepuuttaa hermoa. Mutta kohta kai niitä vois alkaa paketoida sanomalehteen ja varastoida autotalliin.

Talviomenapuu.

Tänne muuttaessani olin aivan täpinöissäni, koska mulla oli seitsemän omenapuuta. Seitsemän! Sehän on onnenlukukin. Ja minä NIIN rakastan omenia. Kilttinä tyttönä aloin hoitamaan vanhoja omenapuitani kuin pikkulapsia, tarjoilin niille koko perimätietoni omenapuiden sielunelämästä. Ja Pauli-pappa siis leikkasi taidokkaasti viime vuonna kaikki puut sateenvarjoiksi, joista voi heitellä karvalakkia läpi. Niin neuvoo vanha kansa. Pauli-pappa leikkasi tänä keväänä myös kaikki vesioksat pois, sillä niitä tuli valtavasti pitkin kesää, ja riitti tämän vuoden kevääseen asti, vaikka viime kesänä itsekin niitä napsin. Viime ja tänä vuonna kitkin aluset, haketin oksasilpusta komiat kakkuset juurelle ja lannoitin koko latvuksen alalta. Tänä keväänä sitten seurasin topakasti kukintaa ja pörriäisiä. Kyselin säännöllisin väliajoin kuulumisia ja ihastelin kukkia. Vannoin jopa kastelevani puita heti, jos raakileita alkaa tippuilla. No ei onneksi tarvinnu, sadetta piisasi. Ja nyt puskee satoa niin, että en tiedä pitäskö tässä itkeä vai nauraa. Mutta kyllä mä tyytyväinen olen - ajatteles jos omenasatoni olis jäänyt laihaksi kaiken tämän vaivan jälkeen. Kyllä itkettäis.

Lopuksi mulla olisi jollekin viisaammalle kysymys: mitä lajiketta nämä puut ovat, siis ylimmäinen ja alimmainen kuva? Mulla on yksi valkeakuulas ja yksi  Åkerö, sen verran olen saanut selville. Loput viisi puutani selviävät varmaan nekin ajallaan.