Hiirenkorvalla tammikuussa

Kun Nuutin-päivästä on päästy, alkaa kevään odotus. Minulla on tapana kerätä koivunoksia maljakkoon. Siitä alkaa hauska jännitys, jota kestää pari viikkoa. Voi sitä riemua, kun oksiin ilmestyy hiirenkorvia! Toinen ehdoton kevään odotuksen merkki ovat esikot. Ostan niitä joka vuosi, vaikka onnistun aina saamaan ne hengiltä. Tänäkin vuonna ostin. Keltainen näyttäisi olevan jo saattohoitovaiheessa, pinkki vielä sinnittelee. En todellakaan tiedä, mitä teen väärin. Mutta koivunoksien kanssa tulen paremmin juttuun.

Oksat ovat peräisin kahdesta vierekkäisestä pikkukoivusta. Osa oksista on nyt topakasti hiirenkorvalla, osa kuin vasta poimittuja. Joulumarkkinoille ilmestynyt, saksalaisen puuexpertin kirja kertoo puiden sielunelämästä. Kirjassa esitetään, että metsän puut ovat perhettä ja kommunikoivat keskenään. Puut osaavat varoittaa toisiaan vaarasta ja lähettävät hajusignaaleja.

Käviköhän tässä niin, että kun olin taitellut oksia ekasta puusta, se alkoi varoitella naapuriaan pipopäisestä vaarallisesta naisesta. Ja kun nainen siirtyi tekemään tuhojaan naapurikoivuun, koivu oli jo ehtinyt sulkeutua kuin simpukka kuoreensa. Eikä nyt tee hiirenkorvia maljakossani, vaan muistuttaa minua pahoista teoistani. Pitääkö nyt pahoittaa mielensä? Ainakin pitää todeta, että tieto lisää tuskaa.

Tänä samaisena lauantaina, viisi vuotta sitten, menin naimisiin. Oli upea, aurinkoinen talvipakkaspäivä. Juuri sellainen talvipäivä, josta tykkään. Sydämeni paistoi kilpaa talviauringon kanssa ja lämmitti ihanasti. Tänään oli sumuinen, tuhnuinen vesitihkupäivä, mutta tunne sydämessäni on sama. Naimisissa oleminen on muuttunut vuosi vuodelta mukavammaksi. Olen onnekas, minulla on todella kultainen mies. Ja tuossa se mies nyt torkkuu sohvalla (kello on vaille kymmenen illalla) ja katsoo Bob Dylan -dokumenttia telkkarista. Aikaero vielä sotkee, sillä mies tuli eilen kotiin pelireissulta ja heräsi ennen aamuneljää. Meidän piti mennä Kappeliin syömään blinejä, mutta päätimme jäädä kotiin sen sijaan, että oltaisiin lähdetty liukastelemaan kaupungille. Mennään sitten ensi viikonloppuna, jos olisi vaikka iloisempi keli.

Meillä on kotona varsin mainio keittiö. Sieltä me tilasimme tänään poronkäristystä ja perunamuussia. Jälkiruoaksi oli omenapiirakkaa vaniljakastikkeen keran. Topakkaa talviruokaa.

Omenapiirakan teossa on omat niksinsä. Valitse aina  rapsakoita omenia. Ei haittaa, jos omenat eivät ole happamia. Mutta kovia niiden täytyy olla eli haukatessa pitää rapsahtaa, hedelmälihan täytyy olla kovaa. Kuvassa oleva omena on Pink Lady, todella herkullinen lajike. Kiinteä, kova hedelmäliha, ihanan mehukas, makea ja rapsahtaa haukatessa unelmaisesti.

Omenapiirakassa on omenaa. Reilusti. Omenalohkot eivät saa olla ohuita. Ohuet lohkot muussaantuvat paistovaiheessa ja lopputulos on kuin söisi piirakkaa, jossa on omenahilloa päällä. Ei hyvä.

Kanelia ripotellaan päälle rutkasti. En ole vielä koskaan laittanut sitä liikaa. Älä huoli, et sinäkään. Anna ripotella vaan!

Parhaan paistopinnan ja maun piirakalle antaa kuvassa oleva Reilun kaupan ruskea ruokosokeri. Olen käyttänyt tavallista kidesokeria ja fariinisokeria, mutta tämä ruokosokeri on paras. Kyytipojaksi käy vaniljajätski tai vaniljakastike.

Perjantaina pidin saldovapaapäivän ja odottelin miestä kotiin sieltä pelireissulta. Kävin isolla kirkolla ja mihinkäs sitä maalaisespoolaiset muualle suuntaa kuin Stockmannille. Löysin ihanan Ted Bakerin kukkamekon juhliin. En ostanut. Ei ole juhlia tulossa ja mekkojakin löytyy. Mutta ei tuon kukkamekon veroista, joten jos jostain ilmaantuu bileet, niin onpahan mekko valmiiksi katsottuna. Sen sijaan satuin löytämään alesta tytölle (äipän pikkuinen, parin vuoden päästä 30 vee) neuletakin. Oli niin passeli, että vilkaisin hintalappua. Seitsemän euroa. Äkkiä riepu kainaloon ja kassalle.

Alessa oli menossa jo -60% vai olisko jo peräti -70%. Kaikki hyllyt ja tangot pursusivat tavaraa. Aivan kuin ale olisi juuri alkanut.

Stockmannin katutasossa, ikkunat antoivat Keskuskadulle, oli vuonna 1987 kulta- ja hopeaosasto, jossa myytiin myös kelloja. Olin siellä kesätöissä kirjoitusten jälkeen. Se oli hieno kesä! Stockalla oli todella kiva olla töissä, mukavia työkavereita ja osasto täynnä kaikkea kaunista hypisteltävää. Ja kauppa kävi. Asiakkaiden kanssa oli mukava jutella ja esitellä tuotteita.
-Ostaisin kummitytölle lahjaksi kahvilusikat, hän voi sitten kerätä sarjaa. Millaiset olisivat sopivat?
- No tässä on Chippendale-sarja. Se on klassikko, varma valinta. Katso kuinka kaunis kuvio lusikan päässä on, hienostunut, ei liian krumeluuri. Tässä on Musla. Kuvio on raskaampi ja koukeroisempi. Sitten on Tapio Virkkalan sarja, yksinkertainen ja puhdaslinjainen.

Erityisesti muistan, kuinka japanilaiset ostivat innoissaan Lapponia-sarjaa. Jokunen vuosi sitten osasto lopetettiin, ja korut ja kellot siirtyivät yläkertaan ulkopuolisen vuokralaisen hoidettaviksi. Tilalla on nyt joku hengetön mehubaari.

Niin se aika kiitää. Noista Stockan vuosista on jo ikuisuus, mutta silti ei niin kovin kauan. Parhaiten muistan rakkaat työkaverit. Napakan Marin silmälaseineen, Päivin punaisen huulipunan, Leenan ihanat hiukset & Julia Roberts -hymyn ja Fannin huolitellut kynnet. Johtuneeko näistä muistoista, mutta olen yhä Stocka-fani ja joka kaupunkireissu löydän itseni sieltä.

Ennustus ja kasvun vuosi 2017

Hiljaista on ollut. Mutta eilen aamulla huomasin, että meidän joulukuusi kasvaa. Se pukkaa villisti joka oksan kärjestä, pitkin latvan vartta ja ihan kaikkialta uutta, hennonvihreää ja tuoretta kasvustoa. Semmoista en ole kuunaan nähnyt, sisäjoulukuusessa. Joten veimme kuusen terassille odottelemaan kevättä ja maahan istuttamista ;) Ensi jouluna vain nipsauttelemme liiat kasvut pois ja a vot - säästyi kuusirahat.

Jos kuusikin, niin kyllä minäkin! Alan kasvaa, virkistyä, herätä eloon ja elämään parin hiljaisemman vuoden jälkeen. Vuosi 2016 livahti ohi. Paljon kyllä tapahtui ja hyviä asioita, mutta varsinaista actionia ei ollut. Ennen kuin nyt.

Perjantaina oli ensimmäinen oikea koulupäiväni. Pääsin viime keväänä kouluun ja opinnot alkoivat syksyllä, mutta koko syksynä opinnot eivät edenneet ja se harmitti minua. Vasta nyt tajuan, kuinka paljon. Olin vaihtanut työpaikkaa eikä syksyllä vielä voinut pitää lomapäivä. Itse asiassa koko juttu harmitti niin kovasti, että en saanut aikaiseksi edes sitä yhtä kurssia, jonka olisin voinut suorittaa Moodlessa, ihan siis vain netissä. Vuosi vaihtui ja nyt saan pitää lomapäiviäni. Perjantaina koulussa olin innoissani kuin lapsi ekalla luokalla. Odottelen jännityksellä, että kauanko tämä alkuhuuma kestää. Eilen kävin ostamassa repun ja järjestelin tunnollisesti paperit kansioon. Viikon päästä taas kouluun. Koulu on kotikaupungissani Lappeenrannassa. Ja voi kuinka lapsuusmuistot lämmittävätkään mieltä. Muistan kuinka kuljin mummon kanssa kaupungilla, käytiin aina pankissa, kirjastossa ja yhdessä kahvilassa torin kulmalla. Ja nyt, vuosien kuluttua, olen takaisin rakkaassa Lappeenrannassa. Kaiken huipuksi saan majailla Repa-sedälläni, omassa lapsuudenkodissani Soskualla. Että loppujen lopuksi en osaakaan sanoa, mikä tässä oikeastaan on parasta. Kun siis kerrassaan ihan kaikki!

Tänään kävin vielä ostamassa penaalin ja huulirasvan. Penaali on samaa sarjaa kuin aikoinaan lukiossa, mutta huulirasvassa on hyaluronihappoa! Itseänikin naurattaa, sillä touhu alkaa haiskahtaa aivan kilpavarustelulta, mutta koska syy on hyvä ja fiilikset korkealla, niin lysti sallittakoon. Eikä tässä kukaan loukkaannu, korkeintaan itsetunto kokee kolauksen, jos koulumenestystä ei ala herua.

Samana päivänä kun varmistui, että saan pitää lomapäiviäni ja opinnot siis edistyvät, istutin siemeniä. Oli pakko saada jotain kasvamaan, käsillä konkreettisesti tehden. Tunsin, kuinka ilo alkoi kasvaa minussa samalla kun heräsin eloon pitkästä, hitaan vetelästä olotilasta, jossa olin koko viime syksyn junnannut. Olin ihan täpinöissäni. Koko hukkaan menneen syksyn opiskeluinto oli patoutunut sisuksiini ja nyt tuntuu, että pakahdun. No, nähtäväksi jää, miten täpinöissään siemenet itävät, koska turhan aikaisin ne laitoin. Istutin multiin kaksi avocadoa, parikymmentä paprikansiementä (makeasta suippopaprikasta) ja vajaat kymmenen satsumansiementä. Seuraavaksi ajattelin kaivella siemeniä banaanista. Uskon vankasti, että ne itävät, sillä sainhan mä joulukuusenkin kasvamaan!

Flunssa ei ole vielä iskenyt. Kaksi edellisvuotta olen kestänyt terveenä, koska olen laittanut teehen tuoretta inkivääriä, raastanut sapuskoihin kurkumaa ja napannut aamuisin monivitamiinitabletin omenamehun kera. Siksi omenamehu, koska 'an apple a day keeps the doctor away'. Tänä vuonna sama meno on jatkunut, ja nyt on lisäksi sellainen vire päällä, että tähän kyytiin ei flunssapöpöä nyt vaan yksinkertaisesti huolita kyytiin. Kahden vuoden kliinisen tutkimukseni perusteella pidän tätä todistettuna ja siten käypänä hoitosuosituksena :)

Ja mikä olikaan se lupaamani ennustus? Kuten kuvasta näkyy, kyse on enemmän kuin ennustuksesta. Pahnanpohjimmainen muutti kesällä omaan kotiin ja vei koiran mennessään. Ei riitä että lähti viimeinen lapsi, lähti koirakin. Talossa on kuin hautuumaalla. Hiljaista, mikään ei liiku eikä ole edes siivottavaa, kun ei ole koirankarvoja. Mä en tiennyt, että ihmisen voi olla ikävä koirankarvoja.

Kesällä kuljin monta viikkoa sitä samaa lenkkiä, mitä koiran kanssa. Höpöttelinkin välillä itsekseni, sillä koiralle tuli aina juteltua lenkeillä, mikä on aivan normaalia ja täyspäistä. Vieläkin tuntuu hölmöltä käydä kävelyllä turhan panttina, kun ei ole koiraa. Tuntuu, että ihmiset tuijottaa että mitä se tuo itekseen kävelee, onkohan se ihan... No ei se ole ihan 'terve', siltä puuttuu koira.

Uudenvuodenpäivänä heti aamupalan jälkeen valettiin miehen kanssa tinat. Ja eihän tästä minun tinasta voi olla kahta mieltä. Tyttökoiraa ajattelin, mutta meille näyttäiskin tulevan poika. Saas nähdä, mitä tuleman pitää.

Ensi viikolla on perjantaina striimattu luento ja lauantaina koulupäivä. Mun koulubussi, OnniBus, lähtee pe-iltana, eli matka käy sedälle yöksi. Ja mikäpä se matkatessa, kun on uusi reppu, penaali ja hyauluronihuulirasva. VR taittaa matkan tuntia nopeammin, mutta yksi VR:n matka maksaa saman kuin OnniBussilla kolme. Kun mä valmistun, lupaan täten lähettää kortin valmistujaiskuvan kera OnniBussin konttorille.