Mummon talviomenat

Vanhassa vara parempi. Hain kaupasta tukevia omenalaatikoita, käärin talviomenat sanomalehteen yksitellen ja ladoin kerroksittain pahvilaatikkoon. Maakellari olis tietty paras, mutta sitä mulla ei ole, joten autotalli saa kelvata. Talven mittaan voin fiilistellä mennyttä kesää ja mussuttaa omia omenoita. Lähiruokaa. Luomuakin, kiitos teille kanat!

Tässä on kuva omenapuusta. Olen ristinyt sen osuvasti talviomenapuuksi. Näitä veijareita mulla on kaksi. Siksi veijareita, että alkukesästä vielä tuumailin, ettei puista ole mihinkään: hitaasti kypsyy ja surkean pientä hedelmää… Mutta niin vain kesän ja erityisesti loppusyksyn mittaan omenat kasvoivat kokoa ja niistä tuli oikein hyvän kokoisia. Lajikkeesta ei obviously ole tietoa, joten jos joku tunnistaa, niin kertoa saa mieluusti. Viimeiset omenat poimin juuri ennen pakkasöitä.

Lykkäsin omenat autotallin pimeimpään peränurkkaan. Siellä laatikkopino nyt odottaa, kunnes omenanhimo iskee. Tai hiiret, mutta se onkin sitten harmillisempi juttu. Täytyy käydä tarkkailemassa tilannetta. Jännittää nähdä, miten vanha konsti toimii. Yleensä ne kyllä toimivat paremmin kuin uudet. Mutta niitä ei käytetä, kun ne ovat niin vaatimattomia ja epäteknisiä (ei tarvitse ostaa mitään sähköllä toimivaa vempelettä) ja täydellisen trendittömiäkin...


P.s. Nyt on jo joulu mennyt ja omenat voivat hyvin. Joka ikinen. Ei ole vielä omenanhimo iskenyt. Syksyllä tuli kiintiö mitä ilmeisemmin todella täyteen.

Aronia limoncellohyytelö

Mulla on asennevamma, joka liittyy aronioihin. On mulla muitakin asennevammoja, mutta niistä sit toiste… Pihallani kasvaa reilut 40 metriä aroniaa raja-aitana yläpihan puolella. Puskat loppuvat siihen, mistä tontti lähtee laskeutumaan puutarhaan.

Tähän mennessä en ole osannut iloita puskista. Tosin syysväri on upea. Mutta linnut syövät marjat ja sitten onkin piha täynnä tummansinisiä pikkupommeja. Ajattelin jo, että kerään kaikki marjat ja pistän roskiin. Mutta mamma löysikin Kotiliedestä mainion aroniahyytelöreseptin ja minä päätin korjata asennettani. Se kannatti! Aronialimoncellohyytelöstä tuli todella hyvää! Se maistuu kanan kanssa ja miksei muunkin vaalean lihan. Innostuin niin, että meinaan keittää pukinkontin täyteen hyytelöä. Ähäkutti linnut!

Kaksi satsia olen jo keitellyt. Aronioita piisaa vaikka pienen tehtaan perustamiseen, joten keittopuuhat jatkuvat heti, kun käyn ostamassa sieviä purkkeja kaupasta. Nämä tässä alla ovat kotikäyttöön. Sievät purkit menevätkin sitten pukinkonttiin.

 

Kerrottakoon vielä, että myöhemmin mamma löysi lehdestä artikkelin, jossa parin aroniapuskan omistaja kertoi tehneensä kaupan perusviinipakettia hyödyntäen aroniamehusta kotiviiniä. Artikkelin julkaisuhetkellä viini oli vielä kypsymässä, joten lopputulos jää arvailujen varaan. Hyytelöt on nyt keitetty ja hyväksi havaittu, joten voisin laajentaa ensi vuonna viineihin. Siinä riittänee harjoittelemista moneksi vuodeksi, koska tähän päivään mennessä en ole maistanut hyvää kotiviiniä.

Istutuspöytä ja uusi perennaryhmä

Kevään haaveissani oli saada istutuspöytä. Ever since näin Espanjassa ystävälläni Sannalla sellaisen. Se olikin tosi hieno, sillä Sanna oli koristellut pöytänsä keittiöstä ylijääneillä kaakeleilla, sellaisilla espanjalais-maurilaistyylisillä sinikuviollisilla.

Kevätkiireiden keskellä googlasin kaupassa myytäviä istutuspöytiä. Mutta kaikki olivat niin pieniä ja heiveröisä, että ei tullut kauppoja. Halusin kunnollisen - tukevan, tarpeeksi ison, hylly tai kaksi saisi olla pöytälevyn alla. Sellainen 'ylätasanne' ja ripustuskoukutkin olisivat käytännöllisiä.
Marja-aronian alla mulla on jemmassa vesivaneria ja ajattelin että siitä olisi tullut hyvä pöytätaso, mutta insinööri oli sitä mieltä, että ehdottomasti paremman näköinen tulee, kun tehdään kokonaan laudasta. Ja kyllä oli hyvä että uskoin: ) Vesivaneri olisi ollut käytännöllistä muttei kaunista. Ehkä minäkin kaakeloin pöytätason? Puutarhavajassa on jemmassa kaakelia, mutta Sannan kaakeleihin verrattuna ne ei oo mitään.

Kevät- ja kesäkiireet siirsivät istutuspöydän teon alkusyksyyn, mutta mitäs tuosta - ruukkupuuhia riittää ihan loppusyksyyn asti. Ei kun peräkärry auton perään ja kohti rautakauppaa. Niin alkoi tämäkin projekti. Tai oikeastaan se alkoi siitä, kun insinööri kysyi, että minkä kokoinen tehdään ja minä vastasin, että sopivan kokoinen, semmonen että mahtuu leikkimökin seinustalle ja silmälle sopuisa. Ai miten mieluinen vastaus insinöörille... No, totta kai me sitten mitattiin, haettiin lautaa rautakaupasta ja suunnilleen sillä välin kun minä keitin pääiväkahvit, insinööri rakensi pöydän. Minä pääsin taas valttamaan. Ja siinä se nyt on - minun ikioma istutuspöytä!

Ruskoliljan, jota myös keisarinkruunuksi kutsutaan, lehtihankoihin muodostuu itusilmuja. Itusilmut, nuo mustat pippurit, muuttuvat kukinnan loputtua syyskesällä ruskeiksi. Silloin on oiva aika lisätä kasvia siemenistä. Siemenet vain laitetaan multaan ja niistä kehittyy neljässä vuodessa kukkiva mukula. Suunnittelin perustavani syksyllä uuden perennapenkin, johon ilman muuta tulee ruskoliljaa. Muita perennoja, joita ajattelin siirtää penkkiin ovat muum muassa kesäpikkusydän, ritarinkannus, varjolilja, ja syysasteri. Penkin reunoille ajattelin jonkin sortin kurjenpolvea.

Kurjenpolvia on yhtä jos toistakin lajiketta golfklubimme lukuisissa istutuksissa, joita jaksan ihastella.Täytyy keväällä lähteä puutarhalle hahmottelemaan tarjontaa. Vaikka todettakoon, että en mielelläni osta taimia, koska taimien paras hankintapaikka on kaverin piha. Silloin saa takuuvarmoja taimia, joiden kokoluokka on 'just just mahtu muovipussiin'. Parasta tietenkin on se, että kun kiertelee puutarhassa, muistaa jokaisen taimen kohdalle sen tarinan: keneltä sen sain/vaihdoin, millaiset hoito-ohjeet ystäväni antoi jne. Ja usea taimi on sellainen monennen sukupolven taimi eli kaverin äidin/mummon/tädin pihalta. Voiko taimi siitä enää upeammaksi tulla! Sellaista taimea haluaa vaalia parhaansa mukaan ja siitä voi olla ylpeä.

Tuossa alla on nyt koko komeudessaan uusi pyöreä perennapenkkini, joka näin loppysyksystä ei enää kovin hehkeältä näytä. Penkissä kasvaa suunnitelmien mukaisesti varjoliljaa, ritarinkannusta, syysasteria ja pikkysydäntä. Siihen on istutettu myös tulppaaneja, joita lisään vielä ensi viikolla. Penkin ympärille kylvetty ruoho itää jo. Keväällä se alkaa terhakasti kasvaa. Penkin ympäryksen kanttaa - se on mielestäni paras 'reunus' kukkapenkeille. Kanttaus pitää reunan siistinä, rikkaruohot pois ja mahdollistaa ruohonleikkurilla huruttelun näppärästi ympäriinsä.

Uusi perennapenkki sijaitsee puutarhapolun vieressä. Polkua pitkin kuljetaan talon ja aurinkoterassin väliä. Aurinkoterassi sijaitsee leikkimökin oikealla puolella. Paikka on aurinkoinen ja maa muheva. Toivottavasti ensi kesänä voin ihailla kukkaloistoa.

Mitä isompi omenasato, sitä vanhemmaksi elät!

Rapakon takana sanotaan: An apple a day keeps the doctor away. Eli omppu päivässä pitää lääkärin loitolla. Mulle olis siis tervettä elämää tarjolla vielä pitkääääääään:)

Taas tippui omenaa maahan mahan täydeltä.

Viime vuonna leikkasimme rajusti kaikki seitsemän omenapuutani eikä satoa juurikaan tullut. Tämä vuonna asia sitten korjaantui ja satoa tuli ja tulee yli äyräiden. Olen jo keittänyt aika päivää sitten omenahilloa pakastimen täyteen. Uuniomenoihin kyllästyin jo kuukausi sitten, mutta kohta alkais uudelleen maistua. Lingolla olen laskenut tuoremehua niin, että vaaka-asentoon asettautuessa valuu korvista ulos. Omenapiirakoita olen leiponut lukuisia eikä yhdenkoon sukkahousut pian enää mahdu, vaan pitää alkaa metsästämään kahdenkoon sukkahousuja.

Omenankeruun jälkeen.

Kuva yläpuolella kertoo tilanteen. Keräsin mammalle pussillisen omenia tämän puun alta. Keräämisen jälkeen näytti tasan samalta, unfortunately. Vieressä on neljä puuta lisää, joista onneksi kaksi on talviomenia. Eli tuottavat satoa vasta ihan syksyn lopussa. Ehtii vähän vetää henkeä ja lepuuttaa hermoa. Mutta kohta kai niitä vois alkaa paketoida sanomalehteen ja varastoida autotalliin.

Talviomenapuu.

Tänne muuttaessani olin aivan täpinöissäni, koska mulla oli seitsemän omenapuuta. Seitsemän! Sehän on onnenlukukin. Ja minä NIIN rakastan omenia. Kilttinä tyttönä aloin hoitamaan vanhoja omenapuitani kuin pikkulapsia, tarjoilin niille koko perimätietoni omenapuiden sielunelämästä. Ja Pauli-pappa siis leikkasi taidokkaasti viime vuonna kaikki puut sateenvarjoiksi, joista voi heitellä karvalakkia läpi. Niin neuvoo vanha kansa. Pauli-pappa leikkasi tänä keväänä myös kaikki vesioksat pois, sillä niitä tuli valtavasti pitkin kesää, ja riitti tämän vuoden kevääseen asti, vaikka viime kesänä itsekin niitä napsin. Viime ja tänä vuonna kitkin aluset, haketin oksasilpusta komiat kakkuset juurelle ja lannoitin koko latvuksen alalta. Tänä keväänä sitten seurasin topakasti kukintaa ja pörriäisiä. Kyselin säännöllisin väliajoin kuulumisia ja ihastelin kukkia. Vannoin jopa kastelevani puita heti, jos raakileita alkaa tippuilla. No ei onneksi tarvinnu, sadetta piisasi. Ja nyt puskee satoa niin, että en tiedä pitäskö tässä itkeä vai nauraa. Mutta kyllä mä tyytyväinen olen - ajatteles jos omenasatoni olis jäänyt laihaksi kaiken tämän vaivan jälkeen. Kyllä itkettäis.

Lopuksi mulla olisi jollekin viisaammalle kysymys: mitä lajiketta nämä puut ovat, siis ylimmäinen ja alimmainen kuva? Mulla on yksi valkeakuulas ja yksi  Åkerö, sen verran olen saanut selville. Loput viisi puutani selviävät varmaan nekin ajallaan.

I love Polka!

Ei ole Polkan voittanutta! Asia kävi harvinaisen selväksi kesän kuluessa.

Istutin kasvihuoneen seinustoille kahta eri mansikkalajiketta, Polkaa ja Kulkuria. Kulkuri sai hitusen paremman paikankin. Mutta Polka se vaan porskutteli ohi: enemmän marjaa ja maukkaampia. Kumpaakin istutin saman verran, mutta Polka on tuottanut kymmenkertaisen sadon Kulkuriin verrattuna.

Istutuspuuhien aikoihin keväällä pähkäilin, että kummastakohan sitten syksymmällä ottaisin rönsyjä, jos haluaisin laajentaa mansikkamaatani. No sitä ei enää tarvi pähkäillä. Tässä muuten huomaa sen, että ei pitäis olla niin hätäinen. Hiljaa hyvä tulee. Kannattaa seurata kasvua ja tehdä siitä havaintoja kaikessa rauhassa. Kyllä sen huomaa, mikä menestyy ja mikä ei.

Kaikkein iloisin yllätys oli se, että jo heti ekana kesänä olemme saaneet syödä vaivaisesta kymmenestä Polkasta ihan mukavasti. Suosittelen lämpimästi kaikille Polkaa!

Rönsyjä riittää ja vielä oli muutama pieni mansikka kypsynyt pehkojen lomaan elokuun lopulla.

Kävin hakemassa puutarhalta uuden paketin mansikkakangasta. Taidan laittaa samoin tein kaksi riviä. Mansikkakangas on muuten senkin puoleen aivan verratonta tavaraa, että yli jäänet suikaleet voi käyttää istutusten juurelle tukahduttamaan rikkaruohot. Lopuksi peitä mansikkakangas kuorikatteella ja ihastele! Tein istuttamilleni punaherukoille niin, ja tuli hieno! Ja herukat kasvavat eivätkä rikkaruohot vaivaa. Parin vuoden päästä voi halutessaan poistaa mansikkakankaan ja hymistä tyytyväisenä: rikkaruohot ovat kuolleet ikiajoiksi. Mansikkakangas päästää veden ja ravinteet läpi, plussaa sekin.

Tässä olis paikka uudelle mansikkamaalle. Eikö näytäkin hirvittävältä... Viime syksynä puhkoin pistolapiolla nurmikkoon rajat ja 'ruudutin' pläntin, käänsin pikkuruudut nurin ja perkasin ruohon pois about kolmasosasta penkkiä. Keväällä oli tarkoitus jatkaa, mutta homma jäi kasvihuoneprojektin jalkoihin. Ja sittenhän keksin tehdä mansikkapenkit kasvihuoneen kahdelle seinustalle. Mutta nyt olis halu laajentaa ja rönsyjäkin on omasta takaa. Tuota heinikkoa ei voinut ruohonleikkurilla ajella, koska pinta oli niin kokkareinen, joten koko komeus oli niin sanotusti kesannolla.

Ennen syyskuun puoliväliä on rönsyt saatava maahan, jotta ne ehtivät juurtua ennen talvea. Jenkkiläinen ilmantutkimuslaitos, joka tekee pitkän aikavälin sääennusteita, povaa Suomeen pitkää ja lauhaa syksyä. Jos näin on, jos saan kaikki aikomani syystyöt tehtyä ja jos tarmoa on vielä jäljellä, käyn vielä syksyn aikana vatukon kimppuun. Jos edes saisin perattua suurimmat heinäkasvustot pois ja käännettyä maan, niin keväällä olisi helpompi aloittaa.

Viikonloppuna veljeni perheessä oli rippijuhlat. Vein päivänsankarille kiinanastereita - siemenistä esikasvatettuja, koulittuja eli ihan oman puutarhan satoa. Aamuisin kasvihuoneen seinissä on vesihuurua, ja kasvihuonetta täytyy muista tuulettaa riittävästi, ettei homeitiöt tuhoa syksyn satoa.

Nyt alkaa sadonkorjuu

Oon kyllä ylpeä itsestäni! Kasvatin kaikki taimet ihan itse siemenestä. Ja nyt mulla on vihannesta lautaselle.

Kasvihuonekurkkuja on luvassa ihan riittämiin. Ekan poimin aamulla, tuon alimman, joka osuu multaan. Siinä on paria kaveria ihan kyljessä kasvamassa, pian valmiita nekin.

Strategiset mitat: 27 cm, 323 g.

Kesäkurpitsat tuottavat nekin satoa. Toinen katkesi, joten sen loru taitaa olla loppu. En tiedä, miksi ylipäänsä laitoin kesäkurpitsoita, koska en erityisemmin tykkää niistä. Osaan käyttää niitä vain salaattiin, grillata ja uunikasviksenakin oon käyttänyt. Mutta silloin kevättalvella, kait se oli maaliskuuta, iski siemenpusseja katsellessa himo. Hirveä himo ostaa jokaista sorttia pussi. Ja vähän överiksihän se meni. Mutta on niitä vakavampiakin paheita:)

Kesäkurpitsan kukat ovat upeita.

Olen poiminut jo kaksi kesäkurpitsaa. Sen toisen poimin tänään. Tänäään ostin myös vihkon, joka on tarkoitettu satopäiväkirjakseni. Siihen merkitsen omasta puutarhastani poimimani sadon. Idean sain Pauli-papaltani, joka sai pari kesää sitten valtavasti avomaankurkkuja. Määrää ei olisi todeksi uskonut eikä muistanut, mutta päiväkirja sen todistaa.

Digitaalinen vaaka oli myös päivän ostoslistalla sadon punnitsemista varten. Pieni teräsvaaka on mainio - punnitsee kahden gramman tarkkuudella viiteen kiloon asti.

Sato kypsyy ja punnittavaa pukkaa:) Satopäiväkirjan kanssa on mukava muistella talvella takkatulen ääressä kulunutta kesää.

Köynnösruusu kruunaa pergolan

Hommasin puutarhakeinun alkukesästä, jotta helteisten puutarhatöiden lomassa voi käydä välillä kiikkumassa. Siinäpä keinuessani mietin, että mistä syntyy pergolan tunnelma. Ja kyllä se vaan on niin, että pergolassa pitää olla köynnösruusu - säleikkövilliviini on niin perustavaraa, ettei siitä mitään glamouria irtoa. Takuuvarmasti kesä maistuu hellepäivänä paljon nautinnollisemmalta ruusuköynnöksen kupeessa.

Insinööri suunnitteli pergolan toivomusteni mukaisesti eli laittoi silleen silmälle sopivan harmonisesti yläparruja, joden päät piti viistosti leikattuina yltää sopivan verran kehikosta yli. Minä katselin omaa suunnitelmaa sulkemalla silmäni ja visioimalla, mutta insinöörin suunnitelma piirtyi ruutuvihkoon - minnekäs muualle. Ruutuvihkon ja menekkilaskelmien kanssa oli kieltämättä helppo lähteä rautakauppaan.

Kriittinen vaihe oli pergolan mallintaminen eli kakkosnelosten sijoittelu piirustusten mukaisesti. Sopusuhtaiselta näyttää eli piirustukset olivat käypäset. Sahaus ja kasaus sujui sukkelasti. Valttaaminen olikin sitten hitaampaa puuhaa, mutta se kyllä kannatti. Pergolasta tuli hieno, olen oikein tyytyväinen.

Mallinnus käynnissä.

Säleikkövilliviinin kasvua odotellessa...

Seuraavaksi suuntasin puutarhalle villiviinin, ruusujen ja kärhöjen perään. No eihän siellä enää keskikesällä ollut kuin flammentanzia ja sitä en huolinut. Punainen ei nimittäin yhtään passaa tähän mun pergolan värimaailman fiilikseen. Haluan vihreän katon villiviinistä ja rauhallisen valkoista tai vaaleanpunaista ruusua sitä koristamaan. Puutarhalla oli jäljellä tasan yksi Rosa New Dawn, joten sen nappasin. Lisää tuntui olevan turha odotella. Kärhöjäkin kyselin, mutta eipä ollut niitäkään. Ensi keväänä uusi yritys.

Ekan tolpan juurella tuli kallio vastaan about 25 cm kaivettuani. No eihän siihen ruusua saati kärhöä voi kaveriksi istuttaa, joten se tolppa saa pärjäillä pelkällä villiviinillä. Vastakkaisen tolpan juurelle sain sitten ruusunkin maahan. Paikka onkin syvämultainen ja aurinkoinen eikä tolppa ole liian lähellä kulkureittiä, sillä piikkejä sitä on köynnösruusussakin. Ruusu tykästyi paikkaansa ja kasvu lähti hienosti käyntiin. Kukkaa pukkaa ja kauniita ovat.

Rosa New Dawn.

Yhtä hyvin ei ole hajuherne kasvanut tänä kesänä. Meinasin viskata ne jo mäkeen. Pensasmaisuudesta ei ollut tietoakaan, kunnes vihdoin viikko, pari sitten niihin alkoi kasvaa kunnon vartta.

Parasta hajuherneissä on ihana tuoksu.

Heinäkuun toisella viikolla piipahdimme Virossa. Saarenmaalla kasvoi punaisenaan villejä unikkoja tienvarsilla ja pelloilla, ja kyllä se näytti kauniilta! Pärnussa taas bongasin puistoista pikkuruisen päivänkakkaran näköisen kasvin, jota kasvoi laajoina mattoina.

Kesäkurpitsan hyökkäys

Mulla on erimielisyyksiä kesäkurpitsoideni kanssa.

Kesäkurpitsa: Tää on mun talo. Älä tuu siihen tallomaan mua.
Minä: No onko pakko puskea läpi ovista ja seinistä?
Kesäkurpitsa: Mitäs et saanut rakennettua meille sitä lupaamaasi kasvulavaa.
Minä: -----

Moi, mä olen kesäkurpitsa, tomaatit nysvää tuolla takana.

Montakohan kesäkurpitsaa yksi kasvi tuottaa?

Kasvihuone rakennettiin tomaatteja varten. Laitoin myös kaksi kasvihuonekurkkua. Ja vähän muutakin. Mutta kesäkurpitsoille kasvihuone ei ollut tarkoitettu. Tarkoitus oli, että ne saisivat hetken nauttia kasvihuoneen lämmöstä, ennen kuin pääsisivät kasvulavaan. Mutta kuten aikuisten oikeesti joskus käy, niin se lava jäi rakentamatta. Ja kesäkurpitsat ovat ottaneet siitä ilot irti ja nauttineet kasvihuoneessa asustelemisesta täysillä.

Tomaatit ja kurkut kasvavat kuitenkin oikein hyvin. Insinööri rakensi minulle tukilankoja varten tukevat kehikot puusta - kehikkoon naruineen kestää hyvin tulevien kurkkujen ja tomaattien painon.

Tämä kesä on ollut märkä. Ehkäpä turhankin märkä. Kasvimaa lohko 1 nimittäin on alavammalla paikalla ja kärsii liiasta märkyydestä. Sipuleilla ei näytä olevan siellä hätää, mutta jäävuorisalaatti, porkkana, tilli ja persilja eivät tykkää.

Kasvimaa lohko 2 sijaitsee hieman ylempänä ja se voi mainiosti. Punajuuri ja nauris on harvennettu. Retiisejä riittää kaikille kylässä kävijöille kotiin viemiseksi. Herneet kasvavat.

Lehtisalaatti tykkää lämpimistä kesäsateista.

Muutama mansikka on jo popsittu.

Kerroin aiemmin, että leikkimökin vieressä olevalla puupatiolla paistattelee päivää kaksi sisiliskoa, aina yhdessä. Tänä vuonna rakensimme siihen pergolan. Sisiliskot taisivat häiriintyä. Hieman myöhemmin kuitekin huomasin, että ne olivat muuttaneet leikkimökin toiselle puolelle lehtikompostiin. Yritin ottaa niistä kuvaa, mutta ne olivat vikkeliä. Toisen sain kuvaan. Eli vielä ei tämän kesän tavoitteeni onnitunut - lupasin yrittää saada sisiliskot yhteiskuvaan.

Nuppu, toinen ja kolmaskin

Esikot ovat kukkineet jo aikaa sitten, samoin vuohenjuuri. Alppiruusun kukinnasta on muistona enää vain kuivuneet kukkatertut. Rentoakankaali kukkii sinisenä merenä ja päivänkakkarat aloittavat kukintaansa. Puutarha on pullollaan nuppuja.

Keiltainen päivänlilja.

Kullero viihtyy varjommassa.

Upeaa pionien kukintaa luvassa.

Ruskolilja aloittelee kukintaansa.

Kurjenmiekka, siperian vai saksan, vanha ainakin.

Kukat houkuttavat kovasti maijamehiläisiä.

Toinenkin punainen hollantilainen sai kodin.

Päivänkakkara, pisten iin päällä...

Vatukon perkaus jäi tältä päivältä. Mies tuli nimittäin kalareissulta kotiin. Ja pääsi puutarhatöihin samoin tein:) Viikko puutarhassa ilman miestä on pitkä aika - tuli moneen kertaan ikävä ja monta asiaa jäi tekemättä, kun olisi tarvinnut miehen voimia.

Pihalla on puinen terassi, johon paistaa koko päivän aurinko. Nyt siinä on puutarhakeinu ja pöytä - niiden kokoamisen olin laittanut työlistalle ykköseksi. Keinu suojaa mukavasti auringonpaahteelta. Pehmuste vielä puuttuu, sillä en ole löytänyt mieleistäni. Aurinkoiselle puutarhapöydälle kuuluu itseoikeutetusti pelargonia - Mårbackan olisin halunnut, mutta niitä ei joka paikasta saakaan.

Töks, töks tökkii...

Pihalta on kaadettu koivu joskus kauan aikaa sitten. Kanto alkaa olla nyt puoliksi laho. Maa ympäriltä on painunut kuopalle. Ajattelin kaivaa kannon ylös ja laittaa tilalle kesäkukkapenkin. Sitä varten esikasvatin kiinanastereita. Mutta tälläkin kertaa suunnitelma muuttui matkan varrella.

Kevään tultua suoritin alustavia kaivauksia. Maa kannon ympärillä osoittautui aivan liian kuivaksi ja ei kovin multavaksi. Taidankin laittaa tilalle kivikkopenkin. Löysin aiemmin yhden ison kiven, ja puutarhassa liiterin lähellä pilkistää maasta ison näköistä kiveä kaksin kappalein. Niistä jo syntyisi.

Asterit ovat siis yhä kodittomia. Niille olisi hyvä paikka nykyisessä juhannusruusupöheikössä, joka rehottaa nokkosta. Ja multa on muhevaa. Täytyisi vain intoutua taas perkaamaan, mutta kun alkaa se homma jo tökkiä...

Niinpä olenkin saanut tässä välillä kaikkea muuta aikaiseksi. Vastaavaa tapahtui opiskeluaikoina, kun tenttiin luku ei maittanut - pesin ikkunat. Ja silitin lakanat. No, tällä kertaa istutin uusia kasveja kivikkoryhmään ja aloitin puutarhan perennapenkin teon. Uusi kukkapenkki sijaitsee strategisesti kannon ympärillä, sillä liian läheltä kantoa ei voi siististi ajaa ruohoa. Kukkapenkin on tarkoitus korjata tilanne. Ajattelin istuttaa penkkiin sinisiä ja valkoisia kukkia, ne näyttävät kauniilta taustalla olevaa punamultaista puutarhaliiteriä vasten. Kaivelin siis pihan puolelta vuorikaunokkia ja jotain sinistä kellokukkaista. Päivänkakkara jäi vielä puuttumaan, oli sen verran kuivaa ja touhu alkoi näyttää niin nuupahtaneelta, että tyydyn odottelemaan sateita. Niitähän on sopivasti viikonlopuksi luvassa... Tuo vasemmalla vesova viime kesänä kaatamani haapa täytyy kyllä hävittää, mutta se on insinöörin hommia. Ja insinööri on nyt poikien kanssa kalareissulla. Kuvan oikeassa laidassa näkyy nyt muuten se kivi, jota haaveilen pihalle perennapenkkiin.

Jonain päivänä tämä vielä näyttää hyvältä:)

Ostin jo muutama päivä sitten kaksi punaista hollantilaista. Rakastan punaisista viinimarjoista tehtyä mehua. Näistä puskista ei tosin vielä tänä sykynä mehua keitellä, mutta meidän kaikkien puutarhurien perushyvehän on kärsivällisyys...

Istuttamisen tein omasta mielestäni varsin perusteellisesti. Käänsin maan nurin niskoin ja perkasin rikkaruohot. Lähinnä vuohenputkea. Mulla on vain negatiivisia fiiliksiä vuohenputkea kohtaan, enkä ole vielä lähimainkaan sillä tasolla, että osaan iloita vuohenputken puolesta, kun 'hänet' nimettiin viime vuonna vuoden yrtiksi! Arktiset Aromit ry valitsi vuoden 2011 luonnontuotteet: vuoden marjaksi
valittiin puolukka, yrtiksi vuohenputki ja sieneksi kangasrousku. Tänä vuonna valinnat menivät näin: luonnonyrtiksi valittiin siankärsämö, marjaksi variksenmarja ja sieneksi punikkitatti. Voinen iloita, sillä siankärsämö on vallannut leikkimökin eteläseinustan... Nyt vaan asenne uusiksi ja kärsämöä hyödyntämään. Pakko vielä vähän rypeä: ensi vuonna ne varmaan valitsee nokkosen. Sitäkin mulla on:)

Palataanpa istutuspuuhiin... Maan kääntämiseen meni varmaan pari tuntia, oli hirvee homma siinä vuohenputken perkaamisessa (toinen taimi jäikin huomiselle). Sekoitin lannoitteen multaan ja kastelin istutuskuopan perusteellisesti. Puskan ympärille laitoin mansikkakankaan katteeksi rikkaruohoja vastaan (sitä jäi yli aiemmasta mansikkamaa-urakasta). Koristeeksi vielä kuorikatetta. Sievä on kuin porsas pienenä:) Katekankaan voi poistaa parin vuoden päästä, kun rikkaruohovaara on ohi.

Punainen hollantilainen.

Ja lopuksi sokerina pohjalla - tuleva upea vatukko. Mielenkiintoinen haaste - kuten nykyään kuuluu sanoa. Tekis kyllä mieli sanoa, että ongelma... Mutta olen päättänyt, että tästä tulee ihan oikea hoidettu vatukko, joka pukkaa uutta oksaa ja makoisaa marjaa. Katselin ryteikköä koko viime kesän, sillä jotenkin ei vain tullut sellaista päivää, ei koko kesänä, että into olis iskenyt. Ja usko tai älä, tuo ryteikkö tuotti melko runsaasti vadelmia. Popsittiin ne Hanna kanssa parempiin suihin.
 

Where are you, my darling pistolapio...

Pupuilta pääsy kielletty

Kasvimaa lohko 2 valmistui viikonloppuna. Siinä kasvaa:

• sokeri- ja silpoydinhernettä
• punajuurta
• ruohosipulia (perinteisesti kulmassa)
• saksankirveli (roikkuu etukulmassa kuin spanielin luppakorvat)
• naurista
• kevätsipulia
• keräsalaattia
• lehtisalaattia
• retiisiä
• rucolaa.

Herneiden tukikehikkokin on jo valmiina paikoillaan. Se on niin tukeva, että satoa passaa tulla vaikka saavitolkulla. Perinteiset pajukepeistä tehdyt herneristikot eivät vakuuttaneet insinööriä, vaan hän junttasi kehikon maahan aidan teräsjaloilla, joissa 2x2 tuumaiset tolpat. Hernettä voi viljellä samassa paikassa kaksi vuotta peräkkäin, sitten täytyy keksiä kehikolle muuta käyttöä. Mikä muu kasvimaan kasvi tarvitsee tällaista tukea?

Nyt lapio narikkaan. Puutarha on siistimistä vaille valmis. Tältä erää...

Pelkään pahoin, että jossain vaiheesa puput (rusakon ketaleet) löytävät kasvimaani. Siinä voi jäädä porkkanat toiseksi kun puput pistävät rapeita salaattejani massuun. Toissa talvena ne herkuttelivat omenapuun oksilla, sillä en ehtinyt suojata puita. Olin juuri muuttanut. Sinä talvena lunta alkoi tulla kertalaakista eikä sen tulo loppunut ennen kuin oli varmaan metrin hanki. Lopulta turvauduin vanhaan konstiin, mihinkäs muuhun:

• kaiva lumet pois (ei tietty ruohoa myöten) omenapuun ympäriltä, ettei pupu yllä korkealle
• paketoi runko ja vaarassa olevat alimmat oksat paksuhkosti sanomalehdellä, maalarinteippiä kiinnitykseen
• kylvä kahvinporoja reilusti puiden ympärille ja hiero paketoituihin runkoihin ja oksiin.

Toimi erittäin hyvin. Mutta oli kova urakka kaivaa lumet, kun sitä oli about nivusiin asti. Vanhat konstit yleensäkin toimivat loistavasti, mutta usein ne edellyttävät työtä. Ja sehän ei aina passaa... Sitten tulee kokeiltua kaiken maailman älyttömiä nykyvirityksiä. Rahat menee hukkaan, hermostuttaa ja ongelma on yhä olemassa. Niinpä: vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia.

Sitruunamelissa on vielä vaille kotia. Siellä se ressukka yksinään kyhjöttää omenapuun varjossa. Itse asiassa se ei todellakaan ole mikään ressukka, vaan varsin sitkeä sissi. Viime kesänä ostin kaupasta sen yrttiruukussa ja istutin Pauli-papan tekemään 50 cm kertaa 80 cm kasvilavaan muutaman muun yrtin ja kesäkukkien kanssa. Syksyllä kippasin koko roskan nurmikolle. Keväällä ajattelin paikkailla sillä nurmikkoa. Leskenlehdet tuskin ehtivät kukkaan, kun sitruunamelissa jo puski uutta kasvustoa. Että kaipa se on monivuotinen yrtti. Siitä riitti jakaa kavereillekin.