Mummon talviomenat

Vanhassa vara parempi. Hain kaupasta tukevia omenalaatikoita, käärin talviomenat sanomalehteen yksitellen ja ladoin kerroksittain pahvilaatikkoon. Maakellari olis tietty paras, mutta sitä mulla ei ole, joten autotalli saa kelvata. Talven mittaan voin fiilistellä mennyttä kesää ja mussuttaa omia omenoita. Lähiruokaa. Luomuakin, kiitos teille kanat!

Tässä on kuva omenapuusta. Olen ristinyt sen osuvasti talviomenapuuksi. Näitä veijareita mulla on kaksi. Siksi veijareita, että alkukesästä vielä tuumailin, ettei puista ole mihinkään: hitaasti kypsyy ja surkean pientä hedelmää… Mutta niin vain kesän ja erityisesti loppusyksyn mittaan omenat kasvoivat kokoa ja niistä tuli oikein hyvän kokoisia. Lajikkeesta ei obviously ole tietoa, joten jos joku tunnistaa, niin kertoa saa mieluusti. Viimeiset omenat poimin juuri ennen pakkasöitä.

Lykkäsin omenat autotallin pimeimpään peränurkkaan. Siellä laatikkopino nyt odottaa, kunnes omenanhimo iskee. Tai hiiret, mutta se onkin sitten harmillisempi juttu. Täytyy käydä tarkkailemassa tilannetta. Jännittää nähdä, miten vanha konsti toimii. Yleensä ne kyllä toimivat paremmin kuin uudet. Mutta niitä ei käytetä, kun ne ovat niin vaatimattomia ja epäteknisiä (ei tarvitse ostaa mitään sähköllä toimivaa vempelettä) ja täydellisen trendittömiäkin...


P.s. Nyt on jo joulu mennyt ja omenat voivat hyvin. Joka ikinen. Ei ole vielä omenanhimo iskenyt. Syksyllä tuli kiintiö mitä ilmeisemmin todella täyteen.

Aronia limoncellohyytelö

Mulla on asennevamma, joka liittyy aronioihin. On mulla muitakin asennevammoja, mutta niistä sit toiste… Pihallani kasvaa reilut 40 metriä aroniaa raja-aitana yläpihan puolella. Puskat loppuvat siihen, mistä tontti lähtee laskeutumaan puutarhaan.

Tähän mennessä en ole osannut iloita puskista. Tosin syysväri on upea. Mutta linnut syövät marjat ja sitten onkin piha täynnä tummansinisiä pikkupommeja. Ajattelin jo, että kerään kaikki marjat ja pistän roskiin. Mutta mamma löysikin Kotiliedestä mainion aroniahyytelöreseptin ja minä päätin korjata asennettani. Se kannatti! Aronialimoncellohyytelöstä tuli todella hyvää! Se maistuu kanan kanssa ja miksei muunkin vaalean lihan. Innostuin niin, että meinaan keittää pukinkontin täyteen hyytelöä. Ähäkutti linnut!

Kaksi satsia olen jo keitellyt. Aronioita piisaa vaikka pienen tehtaan perustamiseen, joten keittopuuhat jatkuvat heti, kun käyn ostamassa sieviä purkkeja kaupasta. Nämä tässä alla ovat kotikäyttöön. Sievät purkit menevätkin sitten pukinkonttiin.

 

Kerrottakoon vielä, että myöhemmin mamma löysi lehdestä artikkelin, jossa parin aroniapuskan omistaja kertoi tehneensä kaupan perusviinipakettia hyödyntäen aroniamehusta kotiviiniä. Artikkelin julkaisuhetkellä viini oli vielä kypsymässä, joten lopputulos jää arvailujen varaan. Hyytelöt on nyt keitetty ja hyväksi havaittu, joten voisin laajentaa ensi vuonna viineihin. Siinä riittänee harjoittelemista moneksi vuodeksi, koska tähän päivään mennessä en ole maistanut hyvää kotiviiniä.