Nuppu, toinen ja kolmaskin

Esikot ovat kukkineet jo aikaa sitten, samoin vuohenjuuri. Alppiruusun kukinnasta on muistona enää vain kuivuneet kukkatertut. Rentoakankaali kukkii sinisenä merenä ja päivänkakkarat aloittavat kukintaansa. Puutarha on pullollaan nuppuja.

Keiltainen päivänlilja.

Kullero viihtyy varjommassa.

Upeaa pionien kukintaa luvassa.

Ruskolilja aloittelee kukintaansa.

Kurjenmiekka, siperian vai saksan, vanha ainakin.

Kukat houkuttavat kovasti maijamehiläisiä.

Toinenkin punainen hollantilainen sai kodin.

Päivänkakkara, pisten iin päällä...

Vatukon perkaus jäi tältä päivältä. Mies tuli nimittäin kalareissulta kotiin. Ja pääsi puutarhatöihin samoin tein:) Viikko puutarhassa ilman miestä on pitkä aika - tuli moneen kertaan ikävä ja monta asiaa jäi tekemättä, kun olisi tarvinnut miehen voimia.

Pihalla on puinen terassi, johon paistaa koko päivän aurinko. Nyt siinä on puutarhakeinu ja pöytä - niiden kokoamisen olin laittanut työlistalle ykköseksi. Keinu suojaa mukavasti auringonpaahteelta. Pehmuste vielä puuttuu, sillä en ole löytänyt mieleistäni. Aurinkoiselle puutarhapöydälle kuuluu itseoikeutetusti pelargonia - Mårbackan olisin halunnut, mutta niitä ei joka paikasta saakaan.

Töks, töks tökkii...

Pihalta on kaadettu koivu joskus kauan aikaa sitten. Kanto alkaa olla nyt puoliksi laho. Maa ympäriltä on painunut kuopalle. Ajattelin kaivaa kannon ylös ja laittaa tilalle kesäkukkapenkin. Sitä varten esikasvatin kiinanastereita. Mutta tälläkin kertaa suunnitelma muuttui matkan varrella.

Kevään tultua suoritin alustavia kaivauksia. Maa kannon ympärillä osoittautui aivan liian kuivaksi ja ei kovin multavaksi. Taidankin laittaa tilalle kivikkopenkin. Löysin aiemmin yhden ison kiven, ja puutarhassa liiterin lähellä pilkistää maasta ison näköistä kiveä kaksin kappalein. Niistä jo syntyisi.

Asterit ovat siis yhä kodittomia. Niille olisi hyvä paikka nykyisessä juhannusruusupöheikössä, joka rehottaa nokkosta. Ja multa on muhevaa. Täytyisi vain intoutua taas perkaamaan, mutta kun alkaa se homma jo tökkiä...

Niinpä olenkin saanut tässä välillä kaikkea muuta aikaiseksi. Vastaavaa tapahtui opiskeluaikoina, kun tenttiin luku ei maittanut - pesin ikkunat. Ja silitin lakanat. No, tällä kertaa istutin uusia kasveja kivikkoryhmään ja aloitin puutarhan perennapenkin teon. Uusi kukkapenkki sijaitsee strategisesti kannon ympärillä, sillä liian läheltä kantoa ei voi siististi ajaa ruohoa. Kukkapenkin on tarkoitus korjata tilanne. Ajattelin istuttaa penkkiin sinisiä ja valkoisia kukkia, ne näyttävät kauniilta taustalla olevaa punamultaista puutarhaliiteriä vasten. Kaivelin siis pihan puolelta vuorikaunokkia ja jotain sinistä kellokukkaista. Päivänkakkara jäi vielä puuttumaan, oli sen verran kuivaa ja touhu alkoi näyttää niin nuupahtaneelta, että tyydyn odottelemaan sateita. Niitähän on sopivasti viikonlopuksi luvassa... Tuo vasemmalla vesova viime kesänä kaatamani haapa täytyy kyllä hävittää, mutta se on insinöörin hommia. Ja insinööri on nyt poikien kanssa kalareissulla. Kuvan oikeassa laidassa näkyy nyt muuten se kivi, jota haaveilen pihalle perennapenkkiin.

Jonain päivänä tämä vielä näyttää hyvältä:)

Ostin jo muutama päivä sitten kaksi punaista hollantilaista. Rakastan punaisista viinimarjoista tehtyä mehua. Näistä puskista ei tosin vielä tänä sykynä mehua keitellä, mutta meidän kaikkien puutarhurien perushyvehän on kärsivällisyys...

Istuttamisen tein omasta mielestäni varsin perusteellisesti. Käänsin maan nurin niskoin ja perkasin rikkaruohot. Lähinnä vuohenputkea. Mulla on vain negatiivisia fiiliksiä vuohenputkea kohtaan, enkä ole vielä lähimainkaan sillä tasolla, että osaan iloita vuohenputken puolesta, kun 'hänet' nimettiin viime vuonna vuoden yrtiksi! Arktiset Aromit ry valitsi vuoden 2011 luonnontuotteet: vuoden marjaksi
valittiin puolukka, yrtiksi vuohenputki ja sieneksi kangasrousku. Tänä vuonna valinnat menivät näin: luonnonyrtiksi valittiin siankärsämö, marjaksi variksenmarja ja sieneksi punikkitatti. Voinen iloita, sillä siankärsämö on vallannut leikkimökin eteläseinustan... Nyt vaan asenne uusiksi ja kärsämöä hyödyntämään. Pakko vielä vähän rypeä: ensi vuonna ne varmaan valitsee nokkosen. Sitäkin mulla on:)

Palataanpa istutuspuuhiin... Maan kääntämiseen meni varmaan pari tuntia, oli hirvee homma siinä vuohenputken perkaamisessa (toinen taimi jäikin huomiselle). Sekoitin lannoitteen multaan ja kastelin istutuskuopan perusteellisesti. Puskan ympärille laitoin mansikkakankaan katteeksi rikkaruohoja vastaan (sitä jäi yli aiemmasta mansikkamaa-urakasta). Koristeeksi vielä kuorikatetta. Sievä on kuin porsas pienenä:) Katekankaan voi poistaa parin vuoden päästä, kun rikkaruohovaara on ohi.

Punainen hollantilainen.

Ja lopuksi sokerina pohjalla - tuleva upea vatukko. Mielenkiintoinen haaste - kuten nykyään kuuluu sanoa. Tekis kyllä mieli sanoa, että ongelma... Mutta olen päättänyt, että tästä tulee ihan oikea hoidettu vatukko, joka pukkaa uutta oksaa ja makoisaa marjaa. Katselin ryteikköä koko viime kesän, sillä jotenkin ei vain tullut sellaista päivää, ei koko kesänä, että into olis iskenyt. Ja usko tai älä, tuo ryteikkö tuotti melko runsaasti vadelmia. Popsittiin ne Hanna kanssa parempiin suihin.
 

Where are you, my darling pistolapio...

Pupuilta pääsy kielletty

Kasvimaa lohko 2 valmistui viikonloppuna. Siinä kasvaa:

• sokeri- ja silpoydinhernettä
• punajuurta
• ruohosipulia (perinteisesti kulmassa)
• saksankirveli (roikkuu etukulmassa kuin spanielin luppakorvat)
• naurista
• kevätsipulia
• keräsalaattia
• lehtisalaattia
• retiisiä
• rucolaa.

Herneiden tukikehikkokin on jo valmiina paikoillaan. Se on niin tukeva, että satoa passaa tulla vaikka saavitolkulla. Perinteiset pajukepeistä tehdyt herneristikot eivät vakuuttaneet insinööriä, vaan hän junttasi kehikon maahan aidan teräsjaloilla, joissa 2x2 tuumaiset tolpat. Hernettä voi viljellä samassa paikassa kaksi vuotta peräkkäin, sitten täytyy keksiä kehikolle muuta käyttöä. Mikä muu kasvimaan kasvi tarvitsee tällaista tukea?

Nyt lapio narikkaan. Puutarha on siistimistä vaille valmis. Tältä erää...

Pelkään pahoin, että jossain vaiheesa puput (rusakon ketaleet) löytävät kasvimaani. Siinä voi jäädä porkkanat toiseksi kun puput pistävät rapeita salaattejani massuun. Toissa talvena ne herkuttelivat omenapuun oksilla, sillä en ehtinyt suojata puita. Olin juuri muuttanut. Sinä talvena lunta alkoi tulla kertalaakista eikä sen tulo loppunut ennen kuin oli varmaan metrin hanki. Lopulta turvauduin vanhaan konstiin, mihinkäs muuhun:

• kaiva lumet pois (ei tietty ruohoa myöten) omenapuun ympäriltä, ettei pupu yllä korkealle
• paketoi runko ja vaarassa olevat alimmat oksat paksuhkosti sanomalehdellä, maalarinteippiä kiinnitykseen
• kylvä kahvinporoja reilusti puiden ympärille ja hiero paketoituihin runkoihin ja oksiin.

Toimi erittäin hyvin. Mutta oli kova urakka kaivaa lumet, kun sitä oli about nivusiin asti. Vanhat konstit yleensäkin toimivat loistavasti, mutta usein ne edellyttävät työtä. Ja sehän ei aina passaa... Sitten tulee kokeiltua kaiken maailman älyttömiä nykyvirityksiä. Rahat menee hukkaan, hermostuttaa ja ongelma on yhä olemassa. Niinpä: vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia.

Sitruunamelissa on vielä vaille kotia. Siellä se ressukka yksinään kyhjöttää omenapuun varjossa. Itse asiassa se ei todellakaan ole mikään ressukka, vaan varsin sitkeä sissi. Viime kesänä ostin kaupasta sen yrttiruukussa ja istutin Pauli-papan tekemään 50 cm kertaa 80 cm kasvilavaan muutaman muun yrtin ja kesäkukkien kanssa. Syksyllä kippasin koko roskan nurmikolle. Keväällä ajattelin paikkailla sillä nurmikkoa. Leskenlehdet tuskin ehtivät kukkaan, kun sitruunamelissa jo puski uutta kasvustoa. Että kaipa se on monivuotinen yrtti. Siitä riitti jakaa kavereillekin.

Nokkosille kyytiä - kohta pukkaa auringonkukkaa!

Hiukka överiksi paisunut taimienkasvatus tuotti myös auringonkukkaa. Siemenpussi hävisi, mutta muistini mukaan kyseessä oli pensasmainen, kohtuullisen matalakasvuinen lajike, Holiday?

Valmista paikkaa auringonkukille ei ollut, joten pääsin taas tonkimaan pöheikköä pistolapiolla. Kerroin aikaisemmin, että löysin juhannusruusupöheiköstä syysasterin, kun perkasin nokkosia. Koska pöheikkö pitää anyhow perata, niin päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja muokata pöheikön laitamilta paikan auringonkukille. Komein pöheikkö jää kuvan vasemmalle puolelle - ei kehtaa esitellä.

Nokkosista pääsee eroon, mutta se vaatii raakaa työtä, pari sidukkaa, lehmän hermot ja pistolapion. Pistolapio on mielestäni kaikkein tarpeellisin puutarhatyökalu. Omani on ikivanha ja löydetty. Kävi nimittäin niin, että kaupungin miehet olivat aikoinaan hommissa aiemmilla asuinsijoillani Tuomarilassa. Jotain siinä yksi miehistä kaivoikin. Homma valmistui, mutta pistolapio jäi. Viikon sitä katselin ja sitten korjasin parempaan talteen. Vähissä on Espoon rahat, on sen verran kämänen lapio, mutta hyvin toimii. Ehkäpä mulla onkin aito vintage-pistolapio?

Näin hävität nokkoset: revi maanpäälliset varret ja käännä maa nurinniskoin lapionterän syvyydeltä. Hajoita paukut ja perkaa nokkosenjuuret ja muutkin rikkaruohot pois. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta toimii. Ja valmista tulee heti. Nokkosenvarsita saa hyvä lannoitetta. Jos kyseessä on kesän ekat, tuoreet varret, niitä voi kuivata. Tai tehdä nokkossoppaa. Se valmistetaan kuten pinaattikeitto ja hyvää on.

Nokkoset on jo revitty.

Näiden taimien esikasvatus ei oikein onnistunut. Kasvatin ne pyöreissä turvekiekoissa, jotka kasteltiin ensin. Ennen kastelua kiekot olivat littania, mutta vesi sai ne turpoamaan. Taimista tuli spaghetin sukulaisia. Saas nähdä, kuinka ne kasvavat. En tiedä, kuinka isoksi yksi taimi kasvaa, mutta tuosta kyllä riittää harventaa. Jos kasvatus ei onnistu, niin ainakin pöheikköä on tullut raivattua. Tilalle voi sitten tippa silmänkulmassa istuttaa nurmikkoa.

Keltaista kukkaloistoa odotettavissa... hopefully:)

Jawohl! Ristimitattu kasvimaa lohko 2

Kasvimaa lohko 2 valmistuu insinöörin valvovan silmän alla. Nyt on mitattu pituus ja leveys, otettu ristimittaa, määritelty tarkka etäisyys kasvihuoneen sokkelista, hahmoteltu penkkien ja kulkukäytävien leveyttä, mitattu että kottikärryillä mahtuu liikkumaan ja niin edelleen. Sitten tehtiin kehikko, jolle kantattiin maahan paikka. Viikonloppuun mennessä siemenet ovat maassa. Vanha kansa sanoo, että kesäkuun 10. päivän jälkeen voi kylvää kasvimaan - maa on tarpeeksi lämmin ja hallanvaara ohi. Eli ihan sujuu aikataulussa:)

Nurmi on jo kuorittu.

Kaikkea ne ihmiset luontoon viskoo, meidän kompostin kulmalle...

Tein kasvimaan lohko ykkösen fiilispohjalta. Ja kieroonhan se meni. Kyllä minäkin sitä lopuksi vähän katsoin, että ei tainnut tulla ihan suora... Kun insinööri näki kasvimaan, hän katseli sitä varmasti kokonaisen sekunnin, ennen kuin kommentoi rakkaudelliseen sävyyn: 'Rouvalla taisi ristimitta unohtua?' Ööööö..... joo... mutta hyvin siihen sain kaikki istutettua:)

Ristimitattu lohko 1.

No nyt on näin hieno myös tämä lohko 1. Insinöörin oikaistua kieroudet kävi ilmi, että pitkälle sivulle tulikin lisää viljelykelpoista maata, joten istutin kulmaukseen (perinteinen ja ainoa mahdollinen ruohosipulin paikka) kiinalaisen ruohosipulin siemenet ja laitoin koristeeksi kesäkukkia siemenpussista. Vastaavasti vastakkaiseen kulmaukseen tuli myös lisää kasvimaata. Se kulmaus on kostein ja jää ensimmäisenä iltavarjoon, joten sinne kylvin jäävuorisalaattia. By the way, kiinalainen ruohosipuli on litteää ja vienosti valkosipulin makuista.

Kesämalvikkia ja silkkikukkaa kasvimaan koristukseksi ja maljakkoon.

Kerronpa vielä, että suunnittelemme talon rakentamista. Mitähän mittaa siitä otetaan? Kun kasvimaatakaan ei meillä käännetä ilman pituus-, leveys- ja ristimittaa ja koron määrittelyä. 'Mihin korkoon tämä kehikko tulee', kysyi insinööri. Ja minä vastasin että silleen sopivasti siihen maahan. No ei vaineskaan, mullahan on korkokäyrät Excelissä, hetkinen niin kipaisen hakemassa...

Kivikkoryhmä

Pihan päädyssä koivujen luona on kivikkoryhmä. Kasvit ovat kovilla, sillä kuivaa on, kun aurinko paistaa penkkiin koko päivän ja koivun ryystävät viimeisetkin vedenpisarat maasta. Mutta penkki on siihen joskus perustettu, joten en ole toistaiseksi sille muuta tehnyt kuin kunnostanut hissukseen.

Koko penkki ei mahtunut alla olevaan kuvaan, koska oikeanpuoleista koivua vasten nojaa kuormalava. Se on matkalla kaatopaikalle. Since last summer...

Kunnostamista riittää tällekin kesälle:)

Reunakivet olivat levähtäneet, koko penkki aivan ruohottunut ja nurmikon ja penkin välinen välinen raja oli lähinnä arvailujen varassa. Kasveja oli onneksi jonkin verran jäljellä, vaikka ruoho ja kumppanit olivat vallanneet penkin.

Tänä kesänä heinää on jo vähemmän kuin kasveja.

Viime kesänä kitkin penkkiä rajusti, purin ja rakensin uusiksi laitoja, kaivoin valuneet maat pois nurmikonrajasta ja kylvin uutta nurmea. Lopuksi siirsin penkkiin kasveja muualta pihasta. Mulla on nimittäin iso läjä kivikkokasveja puutarhapolun varrella. Talo sijaitsee ylempänä ja puutarhaan laskeutuva polku mukailee alaspäin laskeutuvaa kalliorinnettä, joka on kivikkokasvien valtakuntaa. Alhaalla puutarhassa on paksusti muhevaa maata - on kuulema vanhaa pellon pohjaa vuodelta yksi ja kaksi. Tiedä häntä, mutta multaa piisaa. Kasvihuoneen perustuksia kaivaessamme havaitsimme, että kova maa ei Espoon puolella tule vastaan. Eikä me sitten Kiinaan asti jaksettu kaivaa. Lykättiin suodatinkankaat ja sepelit kaivantoon ja lekaharkkoa päälle.

Penkissä kasvaa ainakin komea maksaruoho, valkoista ja pinkkiä patjarikkoa, mulle tuntematonta sinikukkaista (kuva alempana), runsasasti kaukasianmaksaruohoa ja hopeähärkki. Tämä perennapenkki jäi viime kesänä hyvin vähälle huomiolle. Hetken harkitsen silpaista koko roskan matalaksi. Sitten hoksasin, että jos puran sen, niin mihinkäs minä kivet lykkään... Joten kai minä jatkan ajan kanssa kunnostamista.

Patjarikko.

Joku sinikukkainen.

Kivikkoryhmässä asustaa kaksi sisiliskoa. Toiset kaksi asustavat leikkimökin alla. Ja sen lautataapelin purkamisen yhteydessä siellä puutarhan puolella paljastui sieltäkin kaksi sisiliskoa. Ovatkohan sisiliskot seurallisia? Kun kerran ovat aina pareittain. Ehkä niiden luonteessa on jotain yhteistä marsujen kanssa? Nekin tykkäävät olla pareittain. Kesän tavoitteeksi voisinkin nimetä onnistuneen kuvan ottamisen sisiliskoista. Siis että saisin koko otuksen kuvaan. Jos onnaa, niin laitan näytille.

Kasvimaa lohko 1 ja keltainen kukkapenkki

Tämän kasvimaan ensimmäiset asukit, muhevien matojen lisäksi, olivat Tuulilta saamani neljä tanakkaa papua. Istutin ne kasvimaan päätyihin, kumpaankin kaksi. Kasvimaa sai nimekseen lohko 1, koska se luo mulle sopivasti pientä painetta aloittaa lohko 2.

Tuuli sanoi, että pavut kasvavat isoiksi ja ovat satoisia.

Istutin kasvimaahan sipuleita (punasipuli, hopeasipuli, valkosipuli, keltasipuli, ryvässipuli) ja porkkanoita vuororiveittäin, sekä persiljaa ja tilliä. Ja neljä jääkaapista löytämääni vanhaa itänyttä perunaa. Vanhempi tieteen harjoittaja jo hoksakin, että sipulia per lajike ei ole järin hirveästi. Ostin yhden pussin hopeasipuleita (joista riitti ystävälle puolet) ja yhden sellaisen sekoituspussin.

Olin aikeissa istuttaa kiinalaista ruohosipulia yhden tupsun ja perinteistä suomalaista toisen. Mutta kun rohosipulitupsun perinteinen paikka on kasvimaan kulmauksessa, niin eihän sitä muualle tohdi istuttaa. En uskalla kokeilla, mitä kamalaa tapahtuisin, jos rikkoisia ikivanhaa perinnettä. Nyt täytty saada kasvimaa lohko 2 pian valmiiksi. Rakastan ruohosipulia!

Tuumailin, että puutarhaan olisi kiva saada kukkia silmän iloksi. Keväällä omenapuut kukittavat puutarhan, mutta riemu on lyhyt. Narsisseja kasvaa marjapuskien välissä, mutta nekin ovat alkukevään ilo. Kesällä puutarha on kukaton. Kitkemisen ja kastelemisen lomassa olisi mukava katsella kukkia. Ehkä siirrän muutaman perennan yläpihalta. Haluaisitko muuten joku kerta kurkistaa yläpihalleni? Tästä sinne mennään. Siellä kasvaa muun muassa kaksi omenapuuta.

Portin pielessä kasvaa saksankurjenmiekka.

Talo on 70-luvulta, joten puutarhassa ja pihalla on runsaasti ihanaa vanhaa perinteistä kasvillisuutta. Sitä tosiaan riittää jaettavaksi ja ystävien kesken vaihdettavaksi. Olen perustanut uusia kukkapenkkejä jakamalla taimia, siirtelemällä niitä suotuisemmille kasvupaikoille ja silleen. Viime kesänä (joka muuten oli ensimmäinen kesäni talossa, sillä ostin talon marraskuussa 2010) perustin keltaisen kukkapenkin. Siinä on keltapäivänliljaa, tarha-alpia (kiitos Tuuli), kevätvuohenjuurta, ruskoliljaa (sitä vanhaa, joka tekee pippureita) ja vielä tais olla jotain, täytyy käydä kurkkimassa ja ottamassa kuva, jotta näette.

Keltainen perennapenkki.

No siellähän kasvaa oikeassa kulmassa syysasteria (sinikukkainen) ja etulaidalla on suopayrttiä. Syysasterin löysin viime syksynä läheisestä juhannusruusupöheiköstä, kun perkasin sieltä nokkosia. Reppana oli kuin keitetty spaghetti, joten sidoin sen tähän lauta-aitaa vasten. Nyt taimi on jo vahvistunut. Suopayrttien tarina on se, että niitä on aivan sairaasti. Ajattelin reunustaa niillä kukkapenkin, mutta en ole sittenkään ihan varma. Täytyy miettiä.

Kapkaupungin flooraa

Olimme tammikuussa Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa. Kuvittelin paikan olevan karumpi ja kuivempi. Mitä vielä! Siellä kasvoi jos jonkin sorttista puuta ja kukkaa. Matka oli itse asiassa meidän häämatka. Menimme tammikuun lopussa naimisiin ja lähdimme häämatkalle perinteiseen tapaan heti seuraavana päivänä. Ja kylläpä se oli upea matka!

Matka Hyväntoivonniemelle, Arfikan mantereen eteläisimpään kärkeen, kulki pitkin rantareittiä. Atlantin valtamereltä puhaltava tuuli on navakkaa, joten näköalapaikkojen kalusteet olivat järeää tekoa. Roskiksen kansi muistutti meikäläistä viemärinkantta.

Niemenkärjen toisella laidalla on Tyyni valtameri. Niemenkärjessä valtameret kohtaavat ja synnyttävät pyörteisen virtauksen, jonka johdosta alueen kasvi- ja eläinkunta on poikkeuksellisen rikas.

Näköalapaikka rantareitin varrella.

Jukkapalmuja?

Jonkin sortin mykerökukkainen mehikasvi?

Näyttää kivikkopäivänkakkaroilta.

Muistuttaa kovin meikäläistä sammalleimua. Kasvupaikka rantahietikko.

Hei, mä olin täällä ensin!

Ja siihen loppui sillä kertaa kuvaaminen. Hyväntoivonniemeen ajaessamme vastaamme tuli pari strutsia. Jännitti kuvata niitä auton ikkunasta. Elukan epäluuloinen ilme sai minut puristamaan kameraa tiukasti kädessäni, toinen käsi valmiina sulkemaan ikkunan. No, matka jatkui ja parkkeerasimme auton, jätimme kengät rantahietikon alkuun ja kävelimme valkoisella hienohiekkaisella rannalla valtavien dyynien lomassa. Olimme päässeet jo melkoisen kauas, kun strutsit putkahtivat esiin erään dyynin takaa. Että ne liikkuvat vauhdikkaasti! Arvasitkin jo, että me palasimme kiireen vilkkaa autolle.

Mutta laitan toisella kertaa lisää kuvia reissusta. Vaikka jonain toisena sateisena päivänä.

Hybrid vs kasvimaa

Toukokuun viimeisenä sunnuntaina kasvihuone (Hybrid nimeltään) vihdoin valmistui ja pääsin istuttamaan taimet sinne. Syksyn lopulla selviää, kumpi tuotti satoa paremmin: kasvihuone vai perinteinen kasvimaa.

Kasvihuoneen käytävää reunustaa mustaksi valtattu järeä lankkureunus. 'Pannaanhan sataneljävitosta kertaa kolkytkakkosta', sanoi insinööri. Mulle olis käynyt tavallinen lauta, mutta pian huomasin, että insinööri tiesi, mistä puhui. Käytävän kivesin liuskekivillä ja kivien väliin istutin suikeroalpia, jota kävin kaivelemassa pihalta  -ähäkutti taas, taimitarhan täti. Laitan kuvan 'täydellisestä' kasvihuoneestani myöhemmin.

Pakko tunnustaa, että melkein tuli tippa silmään, kun vihdoin vuoden odotuksen jälkeen mulla oli lopultakin oma kasvihuone. Saas nähdä, istutinko liikaa taimia:

• 2 kirsikkatomaattia
• 2 kasvihuonetomaattia
• 2 kasvihuonekurkkua
• 3 terttutomaattia
• 1 pensastomaatti
• 2 munakoisoa
• 2 kesäkurpitsaa
• 1 habanero-chili (insinöörille rakennuspalkkaa)



Samettiruusut karkottavat tuholaisia.

Kesäkurpitsat siirrän ulos, kun saan tehtyä lämpölavan. Kesäkurpitsahan kasvaa melkoisen isoksi, joten sille ei ole näin pienessä kasvihuoneessa tilaakaan.

Muutama yrttikin odottaa kasvihuoneessa yrttipenkin valmistumista puutarhaan.

Tuulilta saamani saksankirveli odottaa sekin yrttipenkin valmistumista. Suoraan sanottuna, olen itsekin kyllästynyt odottamaan. Tartteis tehdä jotain...

Tämän omenapuun nuput ja kukat ovat vitivalkoisia.

Tähän tulee kasvimaa. Lautataapeli on jo historiaa!