Se fiinimpi puutarhapenkki

Tällä puutarhapenkillä on syntynyt loistavia oivalluksia. Toki myös useita vähemmän loistavia, on miestiskelty iloisia ja murehdittu surullisia. Penkki on toiminut myös pöytänä, naulakkona ja kirjoitusalustana. Se on vanha ja vaatimaton mutta toimiva. Mutta olisiko tämä kesä se, jolloin ranskalainen pitsikalusto ottaa komennon? No olihan se. Toissakesänä perkasin maaorjan lailla puutarha, viime kesänä rakensimme kasvihuoneen ja perustimme kasvimaat, joten tänä kesänä oli perusteltua saada kivetty pläntti, jolle mahtuu pöytä ja kaksi tuolia. Saapi nauttia puutarhasta ilman tikkuja takapuolessa.

Ja kun enemmin haaveilin tuosta kivetystä pläntistä, jolle hankkisin valkeat valurautaiset, ranskalaishenkiset pitsikalusteet, en voinut välttyä mielikuvalta, kuinka myös ruusujen huumaava tuoksu kutkuttelisi nenääni. Vaikka edes muutama rymhäruusu, juurelle tulppaania kevätiloksi ja lemmikkiä tai vastaavaa katekasviksi. Tyylikkyys tulee säilyttää kaikissa olosuhteissa - myös aivan siinä kompostin kupeella:)

Tuohon katajan juurelle on paikka katsottuna kalusteille. Ja kaksi liuskekivilaattaa on jo kannettu valmiiksi odottelemaan urakan alkua. Komposti jää tuohon etuvasemmalle piiloon. Risukasa kuvan oikeassa alalaidassa on omenapuiden leikattuja oksia, jotka odottavat silppurin kitaa.

Tämä oli siis tilanne keväällä. Keväisen alkuinnostuksen jälkeen tapahtui se aikuisten oikeasti: homma lopahti lyhyeen kuin kanan lento. Risukasa makasi häiriintymättä ja karttui alkukesän mittaan niin, että ruoho kuoli alle.

Lopulta ennen heinäkuisia pahnanpohjimmaisen rippijuhlia iski perinteinen kiire saada paikat kuntoon. Liuskekiviterassi valmistui. Sain ystävältä kaksi vanhaa mummon puutarhatuolia, joten se fiini ranskalaistyylinen pitsikalusto jäi sitten ostamatta. Ensi keväänä sitten.... se lista alkaakin olla jo aika pitkä... Liuskekivien väliin on kylvetty ruohonsiementä, mutta kuiva kesä on pitänyt huolen, että itämistä ei ole havaittavissa. Uusi yritys myöhemmin syksyllä. Kastelemaan en alkanut - sitä puuhaa riitti tärkeämmissäkin paikoissa. Ruusupenkki sun muut haaveet ovat nekin ensi kevään listalla.

Nyt on syyskuu jo pitkällä. Vaikka fiinimpi ranskalaisryhmä jäi hankkimatta, ovat mummontuolit palvelleet vallan mainiosti.  

Haavoittumaton puutarhuri ja kirsikankukat

Vappuna olin Pekingissä ja pääsin ihailemaan taivaallisen upeaa kirsikkapuiden kukintaa. Vanhin tyttäreni oli Beijing Foreign Studies Universityssä vaihdossa. Ihastuin oitis kukkiviin kirsikkapuihin. Ja pioheihin olen jo ihastunut aiemmin. Kiinan keisarilla oli komeammat pionit kuin mulla - pakko myöntää. Kiinan keisari tosin on jo historiaa, mutta pionit Kesäpalatsissa voivat puuhkeasti. Se olikin ainoa paikka Pekingissä, missä näin pioneja.

Ja kirsikkapuut. Niitä riitti. Oli keltaisia, vaaleanpunaisia, pinkkejä, kerrannaiskukkaisia, yksinkertaisia ja jos vaikka mitä. Kirsikkapuut kasvoivat villinä Kiinan muurin ympäristössä karussa vuoristossa ja koko seutu kukki valkoisenaan. Täällä kotimaassa sanoivat yhdellä puutarhalla, että kirsikka vaatii paksun, hyvän puutarhamullan. Kirsikkapuun tuotekortissa taas sanottiin, että hiekansekainen maa. Tiedä sitten, millaisessa maaperässä kirsikka menestyy.

Pekingissä.

Ostin kaksi kirsikkapuuta. Toinen on sikkolan, toinen asikkalan. Juurelle istutin tulppaaneja ja lumikelloja. Keväällä alan jännittää kukkaloistoa! Vielä tässä syksyn mittaan laitan puuntaimille tukikepit, kaksi rungon molemmin puolin ja nauhalla kiinni. Ja jos vielä löydän lisää pikkusydäntä vanhasta paikasta, niin taidanpa laittaa sitä kirsikkapuiden juurelle, koska tulppanin varret jäisivät sen alle siististi piiloon.

Kirsikkapuiden ja tuija-aidan väliin jää perennapenkki, joka on levinnyt turhan leveälle. Perennapenkin viertä kulkee liuskekivipolku, joka osittain hautautuu pursuavien perennojen alle. Perennapenkki tulee tässä syksyn mittaan kokemaan 'leikkauksia, supistuksia ja sopeuttamista' - viimeaikaista tv-uutisointia siteeratakseni. Säästökuurin tavoitteena on karsia turhat rönsyt pois ja hyödyntää jäljelle jäävien parhaat puolet. Pari päivää sitten jo aloittelin: kaivoin kaksi vuohenkellopuskaa pois, perkasin peippiä vähemmäksi ja manasin angervoja - seuraavaksi pitäisi kaivaa ne ylös. Ne ovat suuria ja kukkivat komeasti, joten taidan säästää ne ja siirtää aidan toiselle puolelle.

Tästä tulppaanipussin värimaailmasta tykkäsin. Jos todella saan aikaiseksi perata tuon varjoperennapenkin, tuuppaan sinnekin tulppaaneja.

Oletettavasti kirsikkapuiden kukinta ei vielä ensi keväänä häikäise, mutta eipä se mittän - mulla on aikaa odotella. Pulahdin nimittäin Styx-virrassa. Se pulahdus toi mulle nuoruuden, terveyden ja haavoittumattomuuden. Jumalatar Thetis kastoi poikansa Akillleen samaisessa virrassa, koska halusi pojastaan haavoittumattoman. No, siinä kävi käpysesti, kun nuoli osui Akilleen kantapäähän, josta Thetis piti poikaa kiinni kastaessaan hänet jokeen. Mä vedin varman päälle ja pulahdin humps-sukkeliin ja pysyttelin siellä pitkään. Niin pitkään, että luin kaupan päälle pienen rukouksen. Joki on nykyään nimeltään Acheron ja erittäin suosittu matkailukohde kreikkalaisten keskuudessa. Jos ei siellä valtion talous kukoista, niin antiikin jumalatarut kyllä. Johonkin pitää voida uskoa:)

Alla olevassa kuvassa joki ei näytä oikein miltään. Mutta kun sitä kahlaa, ui syvien virtapaikkojen ja kapeiden pystysuoraan nousevien jyrkänteiden ja vuorensolien läpi, saa aivan toisen käsityksen joen voimasta ja hengestä. Joessa tarpominen oli työlästä, mutta palkitsevaa. Kameraa ei voinut pitää mukana, koska monin paikon virta oli niin kova, että piti tarkkaan valita reitti ja uintiosuuksissa todellakin tarvitsi molempia käsiä. Vesi jokeen tulee ylhäältä vuoristosta ja on kylmää, suorastaan hyistä tuossa alhaalla. Onneksi vesi sen verran lämpeni 2,5 kilometrin kahluumatkalla, että nilkkasärky lakkasi. Jalat olivat paluumatkalla kuitenkin jo ihan kohmeessa. Iho viileni niin, että meni ainakin tunti, ennen kuin alkoi tulla lämmin. Olimme elokuun loppupuoleslla reissussa Pargassa, jossa oli paikallistenkin muukaan liian kuuma, poikkeuksellisen lämmintä.

Muinainen Styx-virta.

Syksyn tuloon liittyy aina haikeutta. Krysanteemit ovat viimeisiä kukkijoita pelargonioiden kanssa. Viimeiset nurmikon paikkaukset on hyvä tehdä syksyllä. Aivan viimeiseksi syksyllä kippaan kukkaruukkujen mullat nurmikolle sinne, missä olisi hieman tasoitettavaa - ja nurmikkosiementä päälle. Aina löytyy joku kohta, jota parannella. Pergolan tolppia vasten kasvava säleikkövilliviini saa upean syysvärin. Syysasteri kukkii. Ja pikkusydän kukkii yhä. Se on ollut samassa jonossa, kuin meidän edellinen kani, joka eli 13 vuotiaaksi: elinvoimaa piisaa. Pikkusydän on kukkinut aivan alkukesästä saakka uupumatta. En tiennytkään, että se on niin mainio ja pitkään kukkiva tapaus. Edellisessä kasvupaikassaan se kukki muutaman kukan ja lysti kesti korkeintaan pari viikkoa. Viime syksynä pistin sen palasiksi ja reunustin tämän perennapenkin toisen puolen taimenpalasilla.

Tätä syysauringon lämpöä ja loistetta haluaisin säilöä talven varalle. Joka sen reseptin keksii, ansaitusti rikastukoon: )

Satoa siemenestä

Itse siemenestä kasvatettu sato palkitsee. Välillä tosin varsin laihasti, mutta toisinaan ruhtinaallisesti. Joskus homma hoituu aivan odotusten mukaisesti, vaikka useimmiten matkan varrelle mahtuu monenmoisia ylläreitä. Ja juuri nämä yllärit ovat puutarhoinnin makoisinta antia. Olisihan se todella tylsää, jos kaikki sujuisi aina täydellisen mallikkaasti. Missä olisi kokeilun, oppimisen ja ihmettelyn ilo?

Tänä vuonna satoa tuli oikein mukasvasti noin kokonaisuutena arvioiden. Tänä vuonna kokeilin ruusupapujen kasvatusta. Taimet kasvoivat siemenistä mallikkaasti. Kasvimaalla ne ehtivät viettää melkein kokonaisen yhden yön. Rusakko veteli ruusupavut parempiin suihinsa. Jätti kuitenkin noin kymmensenttisen varrentyngän ja muutamasta pisimmästä latvat, kun ei niihin yltänyt. Tökkäsin toiveikkaasti latvat maahan juurtumaan. Mutta rusakko hoiteli sitten loput. Punajuuren naatit olivat myös rusakon mieleen. Ensi vuonna rakennan aitauksen kasvimaan ympärille, verkko on jo hankittu. Satukirjojen tarinat porkkanoita syövistä pupuista taitavatkin olla silkkaa satua, sillä porkkanoihin ei rusakko kajonnut.

Avomaankurkut kasvoivat taas hyvin vakiopaikallaan. Olen säilönyt niistä raastepikkelsiä, sitä jossa on kurkkuraasteen lisäksi sipuliraastetta ja himpun paprikaa. Viipalekurkkujakin on parin talven varalle. Tsatsikia olen tehnyt monta kertaa ja lisää on tehtävä, sillä satoa pukkaa aina vaan lisää.

Semmonen töplinki kävi tänä vuonna, että ostin vahingossa karvakurkun siemeniä. Karvattomat ovat vaivattomampia.

Kuivasta kesästä johtuen sienet ovat olleet myöhässä. Olin jo katselemassa suppiksia, kun koriin päätyi kanttarellejä. No, ei paha vahinko.

Tilli. Siitä mie tykkään. Se on kuin sipuli. Sopii niin moneen. Graavilohi vaatii rutkasti tilliä suolausvaiheessa. Muutoin maku ei osu kohdalleen. Graavatessa kelpaa mainiosti varret. Tilli on ehdoton käyttöyrtti. Hölskykurkut - niitä ei voi tehdä ilman tilliä. Ja syksymmällä säilönnässä tarvii tilliä. Kokeilepa laittaa tilliä, ihan reippaasti vaan, lihapulliin. Tulee herkullisia.

Omenasato jää tänä vuonna keskinkertaiseksi. Mielestäni syynä on kuivuus ja keväinen viileys. Kevätviileä karkoitti pölyttäjät ja kuivuus tiputteli raakileita. Omenat alkoivat kasvaa kokoa vasta todella myöhään, kun kesän jälkeen tuli lopulta sateita.

Omenapiirakka on alkusyksyn herkkua. Vaniljakastiketta keitän reilusti, koska tykkään siitä niin kovin. Vaniljakastiketta oemnapiirakalla, nam.

Paprikoitakin kokeilin tänä vuonna. Kasvatin siemenestä ja hyvin onnistui. Pussissa oli kyllä punaisen paprikan kuva, mutta todella, todella hitaasti kypsyvät, vaikka ovat loistopaikalla eteläseinustalla. Kasvihuoneeseen en niitä laittanut, koska paprikoihin tulee helposti kirvoja. No, ulkosalla ei ole tullut ainuttakaan.

Tomaatit ja kasvihuonekurkut ovat kasvaneet hienosti kasvihuoneessa. Turvassa rusakolta. Toisaalta symppaan kyllä sitä rusakonpoikasta, joka tässä pörrää. Eiköhän se kuiteskin ole viaton luontokappale, joka koettaa vain selvitä hengissä. Koirakin on ihan innoissaan siitä ja nuuhkii puutarhan puolella kuono väristen. Joinain iltoina iltapissiltä palattaessa koira vetää sepelisoraisella pihateillä kohti puutarhaa niin, että sora lentää. Vähän äksöniä koirankin elämään:)